Verkkouutiset

Vihreät ja RKP esittävät kansallista liputuspäivää Tove Janssonin kunniaksi

Tove Janssonin kunniaksi liputettaisiin hänen syntymäpäivänään 9. elokuuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmät ovat jättäneet sisäasiainministeriölle aloitteen uudeksi kansalliseksi liputuspäiväksi. Aloitteessa esitetään, että Tove Janssonin syntymäpäivä 9.8. olisi virallinen liputuspäivä taiteilijan kunniaksi.

Tove Jansson muistetaan niin kuvataiteilijana, kirjailijana, kuvittajana kuin käsikirjoittajana.

– Tove Janssonin merkittävä ura kesti suurimman osan itsenäisyytemme vuosikymmenistä. Sen ohessa ei pidä unohtaa, että Tove Jansson vaikutti aikansa arvoihin ja asenteisiin ja on toiminut rohkaisevana esimerkkinä jo useammalle sukupolvelle Suomessa ja maailmalla, ei niinkään pitämällä itsestään meteliä vaan elämällä omien valintojensa mukaan, vihreiden kansanedustaja Hanna Halmeenpää sanoo puolueen tiedotteessa.

Tove Jansson on kautta aikain käännetyin suomalaiskirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle. Vaikka Tove Jansson on parhaiten tunnettu muumihahmojen luojana, hän piti kuvataidetta pääammattinaan.

– Muumit ovat eittämättä yksi itsenäisyytemme ajan suurimmista kansainväliset mittasuhteet saavuttaneista suomalaisista ilmiöistä. Hyväntuuliset ja suvaitsevaiset muumit ovat olleet myös arvokas brändi Suomelle oman maakuvamme rakentamisessa, RKP:n kansanedustaja Stefan Wallin toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)