Verkkouutiset

”Vasemmiston hyvinvointivaltio on verotusyhteiskunta”

Kokoomuksen Harri Jaskarin mielestä perusvaihtoehdot ovat verotus tai yrittäjyys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Vaalit edustavat aina murrosta ja muutosta – niin nämäkin eduskuntavaalit. Nyt on pitkälti Juha Sipilän käsissä, minne suuntaan hän haluaa Suomea luotsata. Perusvaihtoehtoja on kaksi – vasemmiston verotusyhteiskunta (he sanovat hyvinvointivaltio) ja keskusta-oikeiston yrittäjyysyhteiskunta. Tiedätte varmasti minun mielipiteeni suunnasta, kansanedustaja Harri Jaskari (kok.) kirjoittaa viikkokirjeessään.

Jaskari ihmettelee, että yli kymmenen prosentin työttömyyden Suomessa ”silti meiltä löytyy jarrumiehiä, jotka vastustavat kaikkea muutosta”.

– Sipilän kainot pyynnöt esimerkiksi uuden työntekijän koeajan pidentämisestä tai työeläkemaksujen väliaikaisesta alentamisesta on heti tyrmätty ay-liikkeen toimesta, Jaskari huomauttaa.

Hänen mukaansa ay-liike ”yrittää epätoivoisesti ajaa vielä työpaikkansa säilyttäneiden ihmisten asiaa pyrkimällä estämään uuden työn synnyn ja jäädyttämällä vanhat rakenteet. Lopputuloksena ovat olleet joukkoirtisanomiset. Kaikkien olisi vihdoinkin herättävä. Vain osa työstä on enää kellokorttityötä ja sielläkin säännöt ovat muuttuneet”.

Kansanedustajan mukaan toinen suuri valinta hallituksella on makro- ja mikrotalouden välillä.

– Aina puhutaan valtiontalouden tasapainosta, vaikka mielestäni asioista pitäisi puhua ihmisten tasolla. Ihminen tekee päätöksen siitä, ryhtyykö yrittäjäksi, palkkaako ensimmäisen työntekijän, lähteekö kasvuun ja vientiin – ottaako yleensä ottaen riskiä, Jaskari kirjoittaa.

– Koska uskon ihmisten rationaaliseen käyttäytymiseen, olen makrotalouden sijasta toitottanut ihmisen tasoisista toimenpiteistä. Viime hallituskaudella toimenpiteet olivat pääosin passivoivia. Nostimme esimerkiksi verotusta niin paljon, että monet alkoivat etsiä ratkaisuja veron minimoimiseksi. Sosiaaliturva säilyi myös passivoivana.

Hän ihmettelee myös nykyistä opintotukimallia.

– Jos olet ahkera opiskelija ja teet työtä samalla, mutta vuosittainen tuloraja ylittyy, opintotuki peritään takaisin. Mutta ei se vielä mitään, se peritään takaisin 15 prosentin korolla. Rohkaiseeko tämä ihmisiä aktiivisuuteen ja ahkeruuteen?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)