Verkkouutiset

”Palkansaajaa itkettäisi, jos hän vertaisi tilannettaan Ruotsiin”

Kansanedustaja huomauttaa keskituloisella olevan Ruotsissa kuusi prosenttiyksikköä alhaisempi veroprosentti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa blogissaan, että verotuksen kiristämisen aika on vaihteeksi takanapäin, kun hallituksen budjettiesityksen myötä kokonaisveroaste kevenee.

– Tämä on tervetullut muutos, koska se antaa yksityiselle sektorille hieman lisää tilaa hengittää. Syntyy liikkumavaraa, joka voi kanavoitua kulutukseen tai investointeihin. Molemmista on huutava tarve.

Heinonen pitää kummallisena vasemmisto-opposition budjettikeskustelussa ylläpitämää kuvitelmaa, että talousvaikeuksissa verotuksen kiristäminen olisi erityisen hyvä keino verrattuna vaikka menosäästöihin.

– Vastakkaisen suosituksen on antanut esimerkiksi IMF, joka viime vuonna suositteli sopeutuksen tekemistä nimenomaan menosäästöillä niissä maissa, joissa on jo valmiiksi korkea kokonaisveroaste. Suomi on ollut yksi Euroopan kovimmin verottavia maita, Timo Heinonen toteaa.

Erityisen raskaasti on verotettu työtä ja raskas progressio on hänen mukaansa tehokkaasti leikannut kannusteita siirtyä vaativampiin tehtäviin ja kohentaa elintasoaan ahkeruudella ja itsensä kehittämisellä.

– Progressio alkaa purra jo keskituloisilla. Tavallista suomalaista palkansaajaa itkettäisi, jos hän vertaisi tilannettaan vastaavan tulotason työntekijään vaikkapa Ruotsissa. Siellä 41 800 euron tuloilla veroprosentti on 6,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin Suomessa.

Kansanedustajan mukaan myytti on myös, että veronkevennyksillä olisi aiheutettu valtion velkaantuminen.

– Valtion verotulot ovat vuoden 2009 pudotuksen jälkeen kasvaneet tasaisesti, ja vuoden 2008 euromääräinen taso saavutettiin uudelleen jo vuonna 2012. Ne jatkavat kasvuaan ensi vuonnakin. Vastaavasti valtion menot ovat kasvaneet trendinomaisesti muutamaa pientä 1-2 vuoden tasannetta lukuun ottamatta.

– Ongelma ei ole verotulojen vähentyminen, eikä voi ollakaan, koska verotulot eivät ole vähentyneet vaan kasvaneet. Ongelma on siinä, että nyt kahdeksatta vuotta menot ovat useita miljardeja suuremmat kuin tulot.

Suurimpana erikoisuutena budjettikeskustelussa Heinonen pitää kritiikkiä yhteisöveron alennusta kohtaan.

– Tuo päätös tehtiin SDP:n ollessa valtiovarainministeripuolue viime kaudella, ja hyvä, että tehtiin. Ratkaisu oli yksi viisaimpia talouspoliittisia päätöksiä viime vaalikaudella.

– Kevennyksen myötä on saatu liikkeelle monia merkittäviä investointeja, joista voidaan mainita esimerkiksi Äänekosken biotuotetehdas.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)