Verkkouutiset

Muista: Kuluttajansuoja ei yllä kaukomaiden verkkokauppoihin

Yhä useampi suomalainen ostaa yhä enemmän nettikaupoista. Vaivattomuus, rajattomat valikoimat ja hinta houkuttelevat kuluttajia verkko-ostoksille. Sudenkuoppiakin on.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Käyttötavaroista jo iso osa ostetaan netistä. Viidessä vuodessa vähittäiskaupan tuotteiden verkkokauppa on kasvanut kolmanneksen. Ulkomaisiin verkkokauppoihin virtaa jopa 44 prosenttia kaikista vähittäiskaupan verkko-ostoksista.

Verkkokauppatilaston mukaan suomalaiset ostivat viime vuonna vähittäiskaupan tuotteita verkosta yhteensä 3,6 miljardilla eurolla ja palveluita 5,7 miljardilla eurolla.

Maanantaina käynnistyvällä Tieto lisää turvaa -kampanjalla kiinnitetään huomiota seikkoihin, joista verkko-ostajan pitäisi olla selvillä ennen ostamista.

Kampanjalla muistutetaan, että ongelmatilanteissa suomalaiset valvontaviranomaiset voivat puuttua vain suomalaisten nettikauppojen tuotteisiin ja suomenkielisten verkkokauppojen markkinointiin ja sopimusehtoihin.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan kuluttajaneuvontaan tulleista yhteydenotoista viime vuosina noin kymmenen prosenttia on liittynyt verkko-ostoksiin. Kuluttajat ovat kohdanneet ongelmia erityisesti koettaessaan perua kauppaa tai irtisanoa sopimuksen.

– Aina tilattua tavaraa ei ole toimitettu tai tuotteet ovat olleet viallisia. Ilmaisista tuotenäytteistä aiheutuneet sopimukset ja muut ”tilausansat” ovat myös yleisiä. Ostajalle voi tulla yllätyksenä, ettei suomalainen kuluttajansuoja ylläkään kaikkialle, Tukes sanoo tiedotteessaan.

Taloudellisten seikkojen lisäksi viranomaiset toivovat kuluttajilta valppautta myös tuoteturvallisuusasioissa.

– Pahimmillaan verkkokaupasta voi löytyä tuote, joka onkin jossain päin maailmaa poistettu myynnistä hengenvaarallisena. Aidon tuotteen sijasta paketista voi paljastua erilaisia tuoteväärennöksiä. Tuote saattaa näyttää samalta kuin kivijalkakaupan tuote, mutta se voikin olla tarkoitettu muunlaisiin sääolosuhteisiin tai verkkojännitteeseen. Jos tuote ei täytä turvallisuusvaatimuksia ja kauppa toimii viranomaisten toimivallan ulottumattomissa, mahdollisen vahingon sattuessa vastuun kantaa kuluttaja itse.

Kampanjan iskulauseena on ”Tässä kaupungissa ei ole seriffiä”. Lause viittaa siihen, että nettikauppa voi pahimmillaan olla melkoinen villi länsi, jossa kukaan ei valvo tuotteiden turvallisuutta ja turvaa kuluttajan oikeuksia.

Kampanjan taustalla ovat Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV), Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, Säteilyturvakeskus (STUK), Tulli sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)