Myönnän uskovani, että kasvispohjaisen ravinnon syöntiin liittyy terveyden kannalta paljon myönteistä. Päätös ryhtymisestä vegaaniksi kuulostaa kuitenkin dogmaattiselta, vaikka kyseessä olisikin koko maailman pelastaminen. Uskonnonomaiseksi se muotoutuu, kun sanomaa levitetään herätysliikkeen tapaisin keinoin.
Kyse on kuin astumisesta kaapista. ”Ennen söin mitä vain, kunnes tiedostin, harkitsin, tein päätöksen”. Ennen ihminen huomasi syntinsä, havahtui ja äkkiä hän kohtasi Jumalan tai Jeesuksen. Ryhtyminen vegaaniksi ilmaistaan kuvaannollisesti hyvin samanlaisin muutosaskelin. Jollakin terveys parani, jollakin tietoisuus maailman paranemisesta yhdenkin ihmisen päätöksen myötä antoi voimaa. Samaan uskovat tukevat toisiaan nettikeskusteluissa ja politiikanteon parissa.
Trendit tukevat kasvisruokien suosion kasvua, varsinkin kun tuotteiden yhteyteen ympätään määritteitä ”luomu, puhdas, lähi, ilman lisäaineita, reilu, sokeriton, rasvaton” tms. Sekä tuottajat että kauppa ovat lähteneet riemumielin käyttämään noita termejä kyllästymiseen saakka. Syy on luonnollinen: joukko ihmiskuntaa on lähtenyt vaellukselle kohti kirkkautta. Se vuoksi kyse on myös uusista markkinoista.
Herätykseen tullut ihminen on jollakin tapaa entinen
Nämä ”14 huipulla” eivät kaikki edusta suurelle yleisölle kiistatta merkittävää ihmisjoukkoa, ei menestyjiä henkisen tai maallisen mittarin mukaan. Kuitenkin heidät on nostettu ahtaan kriteerin mukaiseen eliittiin. Tämä eliitti koostuu vegaaneista, joille ei kelpaa syötäväksi mikään eläinperäinen, ei liha-, kala-, eikä maitotuote. On huippu-urheilija, palomies, järjestöaktiivi jne.
Koska ideologia on iältään hyvin lyhyt, kaikki ovat pääosin itse tehneet ratkaisunsa. Sitä ei ole niinkään peritty kuin opittu iän ja kehityksen myötä. Niinpä vegaanit ovat ”entisiä synnyntekijöitä”, jotka havahtuivat ihmeteltävän myöhään tajuamaan ihmisen ja maailman parhaan.
Tästä antaa oivallisen kuvan entinen Playboy-tyttö Katariina Souri, joka jälkikäteen ällistelee:
”Suuremmaksi muutokseksi osoittautui oman näkemyksen ja ymmärryksen avartuminen ja tyrmistys, jota koin ihmisten piittaamattomuudesta. Myös syyllisyys kalvoi: kuinka itse olin saattanut osallistua eläimiin kohdistuvaan hirvittävään riistoon ja väkivaltaan, vaikka koin itseni eläinrakkaaksi ihmiseksi”.
Kuten moni muukin kirjan kirjoittaja, Souri korostaa omaa erinomaisuuttaan: minun päätökseni on oikea, muut ovat riistäjiä, väkivaltaisia rääkkääjiä. Yhteisessä hyvässä olevien keskuudessa oikeassa oleminen saa vääristyneitä muotoja, kun uskontunnustuksia pinotaan pelastumisen ehdoiksi. Silti, luotan että Souri todella koki ruokavalion korjaamisen yllättävän kivuttomaksi, hyödylliseksi hänen omalta kannaltaan.
Kettutyttö: eläinten pelastaja vai luonnon tuhoaja?
Kirjan on toimittanut Mia Takula, joka oli aiemmin turkistarhoja kohtaan tihutöistä rangaistu kettutyttö Mia Salli – siis entinen hänkin. Turkistarhaajat pitivät heidän elinkeinoaan lainvastaisin menetelmin vahingoittaneita eräänlaisina terroristeina, jotka harrastivat vandalismiaan tuhopoltoin ja päästämällä irti tarhaeläimiä. Tarhaajat ja koko liiketoiminta eli pelon vallassa, lapsiin kohdistettiin kouluissa kiusaamista. Kaupungeissa rikottiin ajoneuvoja, ikkunalaseja, töhrittiin jne.
Kyse oli ulkomailta tuoduista toimintamalleista, tekijöiksi yllytettiin helposti aivopestäviä nuoria. Pelastaessaan kettuja ja minkkejä tarhoista, satoja eläimiä kuoli autojen alle, ja luontokin sai osansa: minkit levisivät ympäri maata tappaen kaiken, mikä vain oli niille mahdollista. Kansa vihasi tällaista eläinsuojelua – jopa eläinsuojelijajärjestöt. Ei ihme, että ”eläinten vapauttajat” joutuivat käsittämättömän vihapostin kohteiksi.
Nyt Mia Takula esiintyy vegaanina, hyväntekijänä, mutta ovatko hänen suosituksensa nyt aitoja, uskottavia? Syömisen suhteen kaikki ok, mutta suhde omaan menneisyyteen? Hän käy kirjoituksessaan yli 20 vuotta sitten koettua oikeusprosessia lävitse yhtä katkerana kuin se olisi eilen saanut lopullisen päätöksensä. Takulan on kuitenkin käynyt hyvin. Hän on selvinnyt kokemuksistaan, mutta toisaalta toteaa kuin entinen linnakundi teostaan ja tuomiostaan: ”mulle vaan kävi niin”. Takula kaivaa vanhat syntinsä esiin ihan itse.
Vegaani voi olla humaani, muut eivät ole vain vihollisia
Kirja esittelee malleiksi joukon kiivaita mielipidetaistelijoita, jotka kokevat olevansa täysin oikeassa. Laumassa viisaus tislaantuu yli sallittujen rajojen. Mutta muutama kirjoittaja on luonteeltaan ja suhtautumistavoiltaan lempeä, he sallivat omien ratkaisujen kanssa ristiriidassa olevat näkemykset.
Viisikymppinen Timo Kantola muunsi syömistapojaan myös terveydellisin perustein. Kolesterolin kurissapito rohkaisi lihattomaan tammikuuhun. Kolesterolin kanssa kävi hyvin, mutta rasvaiset pähkinät yms. yllättivät: vegaaninkin oli pudotettava painoaan.
Vaikka valinnoissaan hän menee niin pitkälle, ettei hyväksy kenkiensä raaka-aineeksi aitoa nahkaa, osaa hän olla myös kriittinen. Hän ei käsitä nyt muodissa olevaa kalastusta, jossa kala otetaan kiinni ja päästetään usein vahingoittuneena. Sitä harjoittavat tunnetut julkkikset, lohen- ja Itämeren suojelijat. Kantola sallii metsästyksenkin tietyissä perustelluissa yhteyksissä. Onpa omassa perheessäkin lihan syöjä vegaanin rinnalla.
Yksi kasvissyöjiä usein yhdistävä kummajainen on, että vegaaniperheessä on aika usein yksi tai kaksi lihaa syövää kissaa. Ne tutkimusten mukaan aiheuttavat lähiympäristössään lintujen joukkotuhoa. Ei siitä kirjassa tietenkään kerrota, mutta tuli vain mieleen.
Mia Takula (toim.): Elämäni vegaanina. 14 ihmistä huipulta. Into 2017.
KIRJOITTAJA: MARKKU JOKIPII
