Verkkouutiset

Tänään on uuvuttavan kuuma päivä – varo tukalaa hellettä

Ilmatieteen laitos varoittaa tukalasta helteestä maa-alueilla. Helleaalto jatkunee ainakin sunnuntaille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lähivuorokausien aikana on Ilmatieteen laitoksen mukaan odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa.

Ennusteen mukaan tukalan helleaallon todennäköisyys on Pohjois-Lappia lukuun ottamatta 30 prosenttia seuraavien viiden päivän aikana.

Ilmatieteen laitos kertoi Twitterissä, että Rovaniemellä mitattiin tiistaina kesän lämpimimmät lukemat, eli 31,2 astetta.

Helleaalto voi aiheuttaa riskiryhmille terveysongelmia, Ilmatieteen laitos muistuttaa. Riskiryhmiin kuuluvat vanhukset, lapset, sydän- ja hengitystiesairaat, diabeetikot, ulkotyöntekijät, kuljetusala sekä pelastus- ja huoltoala.

Ilmatieteen laitos ohjeistaa välttämään kuumalle altistumista ja valitsemaan asianmukainen vaatetus. Fyysistä rasitusta tulee vähentää, ja työtehtävissä olevia muistutetaan riittävistä tauoista.

Helteellä tulee Ilmatieteen laitoksen mukaan myös juoda riittävästi ja lisäksi on huolehdittava riittävästä energian ja suolojen saannista. Myös läheisistä, jotka eivät osaa ehkä huolehtia itsestään, opastetaan pitämään huolta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)