Verkkouutiset

Jan Vapaavuori: Kesken tämän vaalikauden en ole lähdössä mihinkään

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) jarruttelee uutisia mahdollisesta nimityksestään Euroopan Investointipankkiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jan Vapaavuori toteaa Facebookissa, että Ylen kautta on tullut julkisuuteen tieto, jonka mukaan hän saattaisi olla siirtymässä Euroopan Investointipankin varapääjohtajaksi.

– Olen saanut tähän liittyen valtavan määrän erilaisia yhteydenottoja. Olen eri tehtävissäni oppinut, että keskeneräisiä asioita ei pitäisi liialti kommentoida. Näin tässäkin tapauksessa. Ketään ei ole vielä nimetty mihinkään, Vapaavuori kirjoittaa.

Hän toteaa, että muutama huomio on paikallaan.

– Ensinnäkin tehtävä otetaan vastaan vasta 1. syyskuuta. Siinäkin tapauksessa, että tulisin tähän nimetyksi, en olisi kesken tämän vaalikauden lähdössä mihinkään. Hommat hoidettaisiin silloinkin loppuun asti, Vapaavuori toteaa.

Hän muistuttaa, että kyse on Suomelle sovitun rotaation mukaan tulevasta mandaattipaikasta, joten ratkaisu on pitkälti maan hallituksen käsissä.

– Kyse on erittäin merkittävästä ja mielenkiintoisesta tehtävästä, joka mahdollistaisi myös itsensä kehittämisen monella tapaa. Tällaisia tilanteita ei ihmiselle kovin usein eteen tule.

Vapaavuori kertoo puhuneensa mahdollisuudesta siirtyä tähän tehtävään pääministeri Alexander Stubbin (kok.) kanssa, ja hän on iloinen Stubbin täydestä tuesta.

– Laajempien kommenttien aika on vasta, jos asia etenee kannaltani suotuisasti. Minulle on tärkeää, että nykyiset tehtävät hoidetaan nyt kuitenkin joka tapauksessa kunnialla loppuun asti, Vapaavuori sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)