Verkkouutiset

Vapaa-ajattelijat motkottavat koulujen ruokarukouksista ja jumalanpalveluksista

Vapaa-ajattelijain liitto tähdentää, ettei koulussa tapahtuva uskonnonharjoitus rajoitu vain kevät- ja joulujuhliin, vaan suurimmassa osassa kouluja on lukuvuoden aikana valtava määrä muuta uskonnonharjoitusta, jopa viikoittain tai päivittäin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Median ja suuren yleisön mielenkiinto on liiton mielestä keskittynyt perheille näkyvimpään osaan uskonnonharjoitusta ja unohtanut koululaisten arjen.

– 2010-luvun Suomessa on edelleen suuri määrä kouluja, joissa opettajan johdolla luetaan yhdessä joka ikinen päivä ruokarukous, ja suurimmassa osassa kuullaan viikoittain jumalansanaa seurakunnan päivänavauksissa, Laura Mäntysalo et-opetus.fi-palvelusta sanoo.

Mäntysalon mukaan useimmissa kouluissa lukuvuoden aikana käydään koululaisjumalanpalveluksissa useita kertoja, ”tarjotaan tilat ja yleisö käännytykselle” erilaisten esiintymisten muodossa ja tehdään huomattava osuus retkistä seurakunnan tapahtumiin.

Koulujen uskonto on liiton mukaan kirkon toiminnasta yllättävän suuri osa: Vuonna 2012 koululaisjumalanpalveluksiin osallistui noin miljoona ihmistä, tavallisiin jumalanpalveluksiin osallistuttiin 3 500 000 kertaa. Näin ollen joka neljäs jumalanpalveluksiin osallistuja on peruskoulun ja muiden oppilaitosten järjestämässä tilaisuudessa, ”vaikka vain kymmenesosa kansasta on koululaisia”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)