Verkkouutiset

Ben Zyskowicz: Vangin oikeus olla ilman käsirautoja ei ylitä muiden oikeutta turvallisuuteen

Kansanedustaja protestoi valiokunnan arviointia vankien oikeudesta kuljetuksiin ilman käsirautoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Ben Zyskowicz jatkoi eduskunnan täysistunnossa perustuslakivaliokunnan ”eli käytännössä sen asiantuntijoiden” arvostelua. Valiokunta on estänyt lain muutoksen vankien käsirautoihin laittamisesta kuljetuksien aikana.

Ben Zyskowicz muistutti eduskunnan tätä aiemmin yksimielisesti hyväksyneen lausuman, jonka perusteella hallitus esitti säädöstä, jonka mukaan vankikuljetuksissa voitaisiin poikkeuksellisissa tilanteissa laittaa kaikille kuljetettaville vangeille käsiraudat, vaikka yksilökohtaista harkintaa jokaisen karkaamisvaarasta tai vaarallisuudesta ei erikseen tehtäisi.

Kansanedustajan mukaan perustuslakivaliokunnalla oli aika lailla klassinen punnintatilanne. Toisessa vaakakupissa oli vangin oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Toisessa oli se, että muiden vankien ja vanginvartijoiden tai muiden henkilöiden elämä ja terveys saattaa joutua vaakalaudalle.

– Eli perustuslakivaliokunnan edessä oli seuraava harkintatilanne: Kumpi oikeushyve on nyt tärkeämpi suojeltava – sekö, ettei sille vangille tai tutkintovangille asetettaisi käsirautoja, kun häneen ei kohdistu kuitenkaan mitään hänen henkilöönsä itsessään liittyvää arvelua tai epäilyä, vaiko se, että siellä on muita vankeja, siellä on henkilökuntaa, ehkä muitakin ihmisiä, joiden turvallisuus, siis fyysinen koskemattomuus, elämä, saattaa olla kyseessä? Kumpi oli tässä tilanteessa tärkeämpää, Ben Zyskowicz kuvaili.

Perustuslakivaliokunta hänen sanojensa mukaan ”totta kai se päätti, että voi hellanlettas sentään kyllähän sen vangin oikeus olla kuljetuksen aikana ilman käsirautoja on paljon tärkeämpi hyve kuin se, että muiden vankien tai vankikuljettajien tai vanginvartijoiden turvallisuus taattaisiin”.

– Tämä on niin käsittämätön lopputulos, että en vieläkään voi sitä ymmärtää. Onko todellakin näiden muiden ihmisten – muiden vankien, vanginvartijoiden, muiden mahdollisesti kuljetuksessa mukana olevien ihmisten – turvallisuus niin pieni asia, niin pieni tarve, että vaikka välttämätöntä turvallisuuden takaamiseksi olisi kaikkien näiden samassa kuljetuksessa olevien vankien laittaminen käsirautoihin, tätä käsirautoihin laittamista ei saa tehdä?

– Jos tämä on sitä niin kuin sanotaan ”modernia perus- ja ihmisoikeusdoktriinia”, josta Tuomas Ojanen ja kumppanit puhuvat, niin pitää sanoa, että minä en kannata tällaista modernia perusoikeusdoktriinia, jossa sen vangin oikeus olla ilman käsirautoja kuljetuksen aikana on suurempi oikeus kuin niiden muiden ihmisten oikeus turvallisuuteen eli henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, terveyteen ja jopa elämään.

– Kun lukee perustuslakivaliokunnan lausuntoa, jossa viitataan johonkin Kamerunin ennakkotapaukseen ja lukee asiantuntijoiden lausuntoja, joissa viitataan Nelson Mandelaan ja Puolaan ja Venäjään, niin en tiedä, minkälaisissa kahleissa valiokunnan asiantuntijat tai jäsenet kuvittelevat suomalaisia vankeja kuljetettavan, hän ihmetteli.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)