Verkkouutiset

Kysely valottaa vanhusten kaltoinkohtelun laajuutta

Valvira on selvittänyt vanhusten kaltoinkohtelua sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä. Suurin osa (93 %) kyselyyn vastanneista on havainnut jonkinlaista kaltoinkohtelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valviran kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä peräti 7 406 yksiköiden työntekijää. Kysely suunnattiin sekä julkisille että yksityisille palveluntuottajille.

Työntekijöiden havainnot kaltoinkohtelutilanteista vaihtelevat samassakin yksikössä. Joku on havainnut yksikössään esimerkiksi päivittäin kovakouraisuutta hoitotoimenpiteissä, joku toinen taas ei koskaan.

Aineiston perusteella asukkaiden oikeus hyvään kohteluun ei toteutunut kaikissa yksiköissä. Vastaajista 25 prosenttia oli havainnut, että karkeaa, epäasiallista tai lapsenomaista kieltä käytettiin päivittäin, viikoittain tai kuukausittain.

Määräilyä, rankaisemista tai moittimista esiintyi yhtä usein 20 prosentin mukaan.

Kyselyyn vastanneista työntekijöistä 84 prosenttia kokee, että heillä on koulutuksen perusteella riittävät valmiudet kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja ehkäisemiseen. Vastanneista 55 prosenttia kertoi tuntevansa alan eettiset ohjeet erittäin hyvin.

Kiire ja resurssipula lisäävät riskiä

Kaltoinkohtelun riskiä näyttävät lisäävän kiire ja henkilöresurssien puute. Kun työntekijät kokevat vakituisen henkilökunnan määrän riittämättömäksi, esiintyy kaltoinkohtelutilanteita selkeästi (10–15 %) enemmän, kuin jos henkilökunnan määrä koetaan riittäväksi.

Useimmiten kaltoin kohtelijaksi nimetään toinen työntekijä (73 % vastauksista) ja toinen asukas (54 % vastauksista). Kysymykseen vastanneista 29 prosenttia nimesi tekijäksi ainoastaan työntekijän.

Yli puolet kyselyyn vastanneista (58 %) on sitä mieltä, että yksikössä puututaan kaltoinkohtelutapauksiin aina, kun niitä havaitaan. Mikäli toimintayksiköissä on kehitetty toimintamalli tai ohjeet havaittujen kaltoinkohtelutilanteiden varalta, näyttää puuttuminen olevan selkeästi tehokkaampaa. Tällöin 74 prosentin mukaan kaltoinkohteluun puututaan aina.

Vastaajista 56 prosenttia kuitenkin ilmoitti, ettei yksikössä ole toimintamallia tai ohjeita kaltoinkohtelutilanteisiin puuttumiseksi, tai ettei vastaaja ollut sellaisista tietoinen.

Valviran mukaan omavalvontasuunnitelmaan pitää kirjata, miten asiakkaiden asianmukainen kohtelu varmistetaan, ja miten kaltoinkohtelutilanteissa menetellään. Lähes puolet (48 %) vastaajista ei ollut tietoinen omavalvontasuunnitelmasta tai siitä, sisältyykö suunnitelmaan kaltoinkohtelua ehkäiseviä toimia tai ohjeita.

Omavalvonnan ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisen ohella puutteita havaittiin laajasti muun muassa kaltoinkohtelun tunnistamisessa ja tilanteisiin puuttumisessa. Valvontaviranomaiset kiinnittävät palvelujen tuottajien ja kentällä toimivien työntekijöiden huomiota esille nousseisiin puutteisiin esimerkiksi informaatio-ohjauksella.

Valviran mukaan valvontatoimenpiteet kohdistetaan niihin yksiköihin, joissa on vastausten perusteella ilmennyt vakavaa kaltoinkohtelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)