Metsähallituslain seuraus: Valtio perustaa pikavauhtia jättimäisen puukauppayrityksen

Uusi yhtiö saa monopolin valtion metsiin ja maksaa siitä 80 miljoonaa euroa vuodessa.

  • LKS 20150301 - Rovajärven ampuma-alueelta hakattuja puita varastoituna suuriin pinoihin Rovaniemen ja Kemijärven välisen tien varteen 27. helmikuuta 2015. Metsähallitus on pitkään keskittänyt suuren osan Lapin energiapuukorjuustaan Rovajärven ampuma-alueelle. LEHTIKUVA / JOUNI KELA

    Valtion puuta Rovaniemellä.

    ()

Valtio perustaa huhtikuun puoliväliin mennessä uuden yhtiön, joka alkaa käydä kauppaa Metsähallituksen eli valtion omistamilla puilla. Yhtiön pääkonttori tulee sijaitsemaan Rovaniemellä. Muutos on osa Metsähallitusta koskevaa lakiuudistusta.

Esityksen mukaan Metsähallituksen puukauppaa ja puunkorjuuta tekevä yksikkö irrotetaan omaan yhtiöönsä. Tällä hetkellä se kuuluu Metsähallitukseen. Metsähallitus kuitenkin omistaa kokonaan uuden yhtiön.

Eduskunnan maa- ja maa- ja metsätalousvaliokunta lisäsi käsittelyssään lakitekstiin sanan "kokonaan".

– Tällä halutaan varmistaa, että kaikissa olosuhteissa yhtiö pysyy valtion omistuksessa. Jos siitä halutaan myydä yksikin osake, eduskunnan täytyy tehdä siitä päätös, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.).

Sen sijaan kaupan kohde eli raakapuu pysyy edelleen Metsähallituksen omistuksessa.

– Yhtiö ei siis omista maata, vaan sen omistaa Metsähallitus täysin, Leppä toteaa.

Malli toimii siten, että uusi yhtiö ostaa puuta Metsähallitukselta, korjaa ja kuljettaa sen pois metsästä ja myy eteenpäin sahoille ja paperitehtaille. Yhtiö ei kuitenkaan maksa puusta puukauppa kerrallaan, vaan se maksaa vuotuista korvausta metsien käyttöoikeudesta.

Esityksen mukaan yhtiö maksaa Metsähallitukselle käyvän korvauksen. Valiokunnan arvion mukaan tämä olisi noin 80 miljoonaa euroa.

Uusi yhtiö saa Metsähallituksen metsiin monopolin; se korjaa valtion puuta yksinoikeudella. Se ei saa myydä puukauppaoikeuttaan toiselle yhtiölle. Toisaalta se ei myöskään saa korjata puuta minkään muun yhtiön metsistä.

Metsähallituksen liikevaihto on noin 370 miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa tästä kertyy siitä, että Metsähallitus myy puuta teollisuudelle.

Metsähallitus maksaa valtion kassaan vuosittain noin 130 miljoonaa euroa. Suurin osa kertyy puukauppatuloista.

Summa on selvästi suurempi kuin uuden yhtiön vuosimaksuksi kaavailtu 80 miljoonaa euroa. Uusi yhtiö maksaa kuitenkin käyttökorvauksen lisäksi puun myyntituloista veroja, joilla erotus on määrä kattaa.

Laki pitää vielä hyväksyä eduskunnan suuressa salissa, ja sen on tarkoitus tulla voimaan 18.4. Samana päivänä on pystyssä uusi yhtiö, Leppä lupaa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.