Verkkouutiset

Valkoinen ja kylmä joulu lähes koko maahan

Ilmatieteen laitoksen mukaan joulua vietetään koko maassa talvisessa säässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutta lunta satoi maanantaina maan eteläosaan. Myös jouluaattona on lumisateita odotettavissa paikoin maan etelä- ja keskiosassa.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan joulu on valkoinen käytännössä koko maassa. Ainoastaan lounaissaaristoon voi jäädä laajempia lumettomia alueita. Maanantaina uutta lunta satoi lähinnä maan lounaisosaan 5-10 senttimetriä.

Tiistaina, joulun vilkkaimpana menoliikennepäivänä, sää on poutainen koko maassa.

Jouluaaton osalta ennuste on muuttunut ja lännestä näyttää leviävän maan etelä- ja osin myös keskiosaan uusia lumisateita, jotka voivat olla melko sakeitakin. Lunta voi tällöin kertyä jopa 10 senttiä.

Joulun pyhinä lumisateet suurelta osin heikkenevät, mutta varsinkin rannikolla voi edelleen esiintyä sakeitakin lumikuuroja.

Pohjoisessa pakkanen on koko joulun ajan kireää, yleisesti 15-25 astetta, mutta paikoin pakkanen voi kiristyä jopa yli 30 asteeseen. Maan keskivaiheilla pakkasta on enimmäkseen 10-20, paikoin yli 25 astetta.

Etelässä on varsinkin aluksi lauhempaa ja rannikolla lämpötila on paikoin nollan vaiheilla, mutta joulun pyhinä pakkanen kiristyy paikoin jopa 20 asteeseen.

Lunta eniten Itä-Suomessa ja Lapissa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa.

Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20 senttiä, lounaassa kuitenkin alle kymmenen senttiä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)