Verkkouutiset

89 tulevaa kansanedustajaa kannatti Ylen vaalikoneessa viinejä ruokakauppaan

Vapaampi alkoholipolitiikka oli suosiossa eduskuntavaalien alla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yle Uutiset kertoo vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalikoneensa vastauksista. Tuolloin ehdokkailta kysyttiin, tulisiko mietojen viinien ja vahvojen oluiden myynti ruokakaupassa sallia.

Nykyisistä kansanedustajista tätä kannatti 89 ja vastusti 96.

Kysymys ei ollut sama kuin nykyisessä alkoholiuudistuksen keskeisessä kiistakysymyksessä. Se koskee kaupassa myytävien juomien alkoholipitoisuuden nostoa 4,7:stä 5,5 prosenttiin.

Vaalikoneen myöntävä vastaus olisi nostanut tuota rajaa siis roimasti enemmän tuodessaan viinitkin ruokakauppaan. Tätä kannatti tuolloisista tulevista kansanedustajista 15 keskustalaista, 23 kokoomuslaista, 12 Uuden vaihtoehdon ryhmän jäsentä, 12 perussuomalaista, kahdeksan sd-edustajaa, kahdeksan vihreää ja viisi rkp-laista.

Esimerkiksi Sdp:n Tarja Filatov kannatti vaalikoneeseen antamansa täsmennyksensä mukaan vahvoja oluita ruokakauppaan, mutta ei viinejä. Hän vastasi kysymykseen ”ei”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)