Verkkouutiset

USU: Toimeentulotukimenoissa alkuvuodesta raju kasvu

Kuntien ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen menoissa näkyy alkuvuodesta raju kasvu Kelan ruuhkien takia, kertoo Uutissuomalainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan vuodenvaihteessa aiheutti valtavat ruuhkat. Kunnat ovat maksaneet ehkäisevää toimeentulotukea tilanteissa, joissa Kelan maksut ovat viivästyneet.

Moni kunta on ilmoittanut, että niillä on nyt jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana kulunut yli puolet koko vuoden ehkäisevään tukeen varatuista rahoista.

Tampereella toimeentulotukimenot kasvoivat tammi–helmikuussa lähes 35 prosenttia, Espoossa ehkäisevä toimeentulotuki lähes 60 prosenttia.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten alueella täydentävän toimeentulotuen kustannukset vastasivat tammi–helmikuussa jo 40 prosenttia koko edellisen vuoden aikana maksetusta vastaavasta tuesta, Kainuussa yli 50 prosenttia.

Kuntaliitto vaatii Kelaa korvaamaan kulut kunnille täysimääräisesti. Kunnat eivät osanneet budjeteissaan varautua siihen, että ne paikkaavat perustoimeentulotuen piiriin kuuluvia kustannuksia.

– Kaikki kunnat eivät pystyneet vastaamaan tarkasti kysymykseen, sillä niissä on erilaisia käytäntöjä kustannusten kirjaamisessa, eivätkä kaikki kustannukset alkuvuodelta ole vielä kirjautuneet. Yleensä tilanne on hankalampi isoissa kaupungeissa, joissa tuen tarvitsijoita on paljon. Pienissä kunnissa pystytään vaikka soittamaan asiakkaan kanssa Kelaan, johtaja Tarja Myllärinen Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksiköstä kertoo Uutissuomalaiselle.

Myllärisen mielestä kahden kuukauden luvut eivät kerro koko totuutta, sillä tilanne Kelassa alkoi riistäytyä kunnolla vasta maaliskuussa. Toisaalta lukuja nostaa se, että kunnissa tehtiin ennen vuodenvaihdetta poikkeuksellisen paljon pitkiä, kolmen kuukauden mittaisia tukipäätöksiä.

Kuntia on kehotettu seuraamaan ylimääräisten kustannusten kertymistä. Kuntaliitto, Kela ja sosiaali- ja terveysministeriö käyvät neuvotteluita siitä, millaisia ratkaisuja korvauksien maksamiseen löytyisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)