Verkkouutiset

USU: Kiinalaisten viisumeissa Suomeen hurja kasvu

Kiinalaisten matkailijoiden määrä Suomeen jatkaa nopeaa kasvuaan. Uutissuomalaisen mukaan viisumimäärissä mitattuna Kiina on jo toiseksi suurin maa heti Venäjän jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kiinan-edustustoihin jätettiin viime vuonna yhteensä 28 454 viisumihakemusta. Erityisen suurta kasvu on ollut Pekingin alueella, konsuli Minna K. Niemi konsuli- ja kansalaispalveluista kertoo Uutissuomalaiselle.

Myös suunnitelmissa ollut lentoliikenteen lisääntyminen Kiinan ja Suomen välillä toisi maahan entistä enemmän kiinalaisturisteja.

Suomi ja Kiina allekirjoittivat keväällä yhteisymmärryspöytäkirjan lentoliikenteestä ja uusista lentoreiteistä.

– Mahdolliset muutokset lentoreiteissä lisäävät todennäköisesti viisumimääriä. Edustustot seuraavat tarkkaan viisumimäärän kehittymistä ja tekevät tarvittaessa lisärekrytointeja henkilöstöönsä, Niemi sanoo.

Ulkoministeriössä varaudutaan kiinalaiseen viisumisumaan aloittamalla pilottihanke, jossa kokeillaan sähköistä paikkariippumatonta viisumikäsittelyä Kiinassa ensi vuoden aikana. Se tarkoittaisi, että Kiinassa jätetyt viisumihakemukset voitaisiin käsitellä myös ulkoministeriön maahantulolupa-asioiden palvelukeskuksessa Kouvolassa samaan tapaan kuin nyt tehdään venäläisten viisumien kanssa.

Tämän vuoden tammikuussa kiinalaiset yöpyivät Suomessa yli 28 000 vuorokauden verran, mikä oli 160 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Vuoden 2015 aikana kiinalaisyöpymisten määrä oli jo 182 000, jossa kasvua vuoteen 2014 oli 41,2 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)