– Kaikki päättäjät, kaikki puolueet, kaikki järjestöt vakuuttavat haluaan poistaa työttömyys. Silti työttömyys pikemminkin nousee vuosikymmenestä toiseen. Kun se on kerran noussut, se ei yleensä laske entiselle tasolleen ennen kuin se alkaa nousta uudelleen – ellei sitten tehdä merkittäviä rakenneuudistuksia, Juhana Vartiainen kirjoittaa ajatuspaja Liberan blogissa.
– Olisi rehellisintä myöntää, että työttömyys on hiljaisesti hyväksytty. Silti poliitikot jatkuvasti hokevat, että jokainen työtön on liikaa ja että he tekevät kaikkensa työttömyyden poistamiseksi. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti tee mitään työttömyyden poistamiseksi, hän jatkaa.
Hänen mukaansa e ole mitään politiikan kysymystä, joka olisi politiikan ja demokratian uskottavuuden ja hyväksyttävyyden kannalta yhtä karmea vuotava haava: kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jotain pitäisi asialle tehdä, kaikki toistavat hyvää tahtoaan työttömyyden alentamiseksi, vuodesta toiseen, mutta asiassa ei päästä yhtään eteenpäin.
Vartiaisen mukaan tämä johtuu siitä, että työttömyyden vähentämiseen tarvittavat toimet, jotka perustuvat ilmiön rehelliseen taloustieteelliseen analyysiin, lyövät korville suomalaisen politiikan toimintatapoja ja vakiintuneita yhteisiä itsepetoksia.
– Tehokkaat ja tepsivät työttömyyden vastaiset uudistusten puolustamiseen tarvitaan Andersenin sadun pieni lapsi, joka uskaltaa lausua ääneen totuuden — ettei keisarilla ole vaatteita ja että Suomen poliitikoista ei löydy riittävän rohkeaa koalitiota, joka panisi työmarkkinajärjestöt paikalleen ja alentaisi työttömyyttä tepsivillä reformeilla, Vartiainen katsoo.
Hän huomauttaa, että työmarkkinoilla syntyy vain sellaisia työsuhteita, jotka ovat kannattavia molemmille osapuolille.
– Ne, jotka eivät ole työsuhteessa, ovat joko työvoiman ulkopuolella tai työvoimassa, ja jälkimmäinen joukko on työttömien joukko. Sitä vastaavaa työttömyysastetta (työttömät jaettuna koko työvoimalla) voidaan sanoa “rakenteelliseksi” siinä mielessä, että sitä on mahdotonta pysyvästi alittaa. OECD:n arvio Suomen rakenteellisesta työttömyydestä on 7,4 prosenttia.
Työttömyys vaihtelee kuitenkin myös suhdanteiden mukaan. Koska vuoden sisäisestä kausivaihtelusta puhdistettu työttömyysaste oli maaliskuussa Tilastokeskuksen mukaan 9,2 prosenttia, työttömyys on siis vajaat kaksi prosenttia rakenteellisen normaalitasonsa yläpuolella.
– Tämä tarkoittaa noin 60 000 ihmisen työvoimareserviä. Kun puhutaan sadoista tuhansista työttömistä, unohdetaan siis helposti, että nykyisin rakentein ja instituutioin ei työllisyyttä voida kasvattaa likimainkaan niin suurilla määrillä, Vartiainen kirjoittaa.
Rakenteellista työttömyyttä alennettava
Hän kysyy, mitä sitten tapahtuu, jos työllisyys kasvaa korkeasuhdanteessa ja työttömyys alkaa painua rakenteellisen tasonsa alapuolelle? Markkinataloudessa tämä tarkoittaa sitä, että palkkojen nousupaine yltyy niin kovaksi, että työllisyyden kasvu tyrehtyy.
– Itse asiassa rakenteellisen työttömyyden taso määritelläänkin ja arvioidaan juuri tarkastelemalla sitä, miten alhaisen työttömyyden kansantalous “kestää” ilman että palkkojen – ja sitä kautta hintojen – nousupaine yltyy liiaksi. Työmarkkinat toimivat niin, että palkat nousevat sitä nopeammin, mitä alempana työttömyys on.
Rakenteellisen työttömyyden taso on se työttömyyden taso, jonka alapuolella ei enää ole mahdollista ylläpitää kansantaloudellisesti kestävää kustannustasoa tai inflaatiovauhtia.
– Niinpä talouden ylikuumentuessa – eli työttömyyden alittaessa rakenteellisen tasonsa, mikä on suunnilleen sama asia – kilpailukyvyn ylläpitäminen tulee mahdottomaksi. Niinhän Suomessa kävi vuoden 2007 jälkeen, siinä vaiheessa, kun työttömyys oli laskenut noin 6 prosentin tasolle.
– Jos halutaan alentaa työttömyyttä pysyvästi, on siis alennettava rakenteellista työttömyyttä. Tämä edellyttää puolestaan sitä, että palkannousupaine saadaan alenemaan jokaisella työttömyyden tasolla. Tähän voidaan periaatteessa pyrkiä muuttamalla ammattiliittojen toimintatapaa vastuullisemmaksi, tai sitten muuttamalla kaikkia sellaisia työlainsäädännön, verotuksen ja sosiaaliturvan sääntöjä, jotka vaikuttavat palkkavaateisiin, Vartiainen katsoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että pitkällä aikavälillä tällaiset uudistukset eivät laske palkkatasoa.
– Kansalaisten palkka ja elintaso riippuvat näet kokonaan työn tuottavuuden kasvusta. Se, että palkkavaateet ja sitä kautta palkannousupaine alenevat rakenteellisten uudistusten kautta, merkitsee sitä, että hieman “odotamme” palkkojen seuraavaa nousuaskelta. Kun työttömyys alenee ja työllisyys kasvaa, myös talouden investoinnit ja pääomakanta kohenevat, mikä nostaa puolestaan tuottavuutta ja sitä kautta palkkoja, Vartiainen kirjoittaa.
– Siksi korkeampaa työllisyyttä ja alhaisempaa työttömyyttä ei tarvitse “ostaa” alhaisemmalla palkkatasolla. Tämän ymmärtäminen on tärkeää. Markkinatalouden palkat vastaavat työn tuottavuutta, eikä kenenkään jo työssä olevan tuottavuus alene siitä, että aiempaa suurempi osa työttömistä työllistyy, hän jatkaa.
Työmarkkinoiden toimintaa pitäisi parantaa rakenteellisilla uudistuksilla
Juhana Vartiainen toteaa, että muissa pohjoismaissa on meitä alhaisempi työttömyys, mutta pääosin Suomea jonkin verran korkeampi palkkataso sen vuoksi, että työn tuottavuus on muissa pohjoismaissa meitä korkeampi.
– Onnistuneet työmarkkinareformit siis ikään kuin pitävät työmarkkinoiden ovea kauemmin auki työttömyyden laskiessa, niin ettei työllisyyden kasvu hirty kiinni liialliseen kustannuspaineeseen. Meidän on yksinkertaisesti pakko pitää huolta kustannusvakaudesta – ja tekemällä soveliaita työmarkkinareformeja, voimme alentaa sitä työttömyyden tasoa, jonka alapuolella kustannusvakaus on uhattuna.
Vartiaisen mukaan on siis parannettava työmarkkinoiden toimintaa rakenteellisilla uudistuksilla, niin että annetaan työttömyydelle tilaa laskea ilman että palkankorotukset karkaavat käsistä. Tällaisia järkeviä uudistuksia hänen mukaansa voisivat olla työehtosopimusten yleissitovuuden ja tulosopimuskorotusten rajoittaminen vähimmäispalkkoihin, ammattiliittojen keskinäinen sopimus siitä, ettei tulosopimuksiin sisällytetä palkankorotuksia niin kauan kuin työttömyys ylittää jonkin yhteisesti sovitun maksimitason, esimerkiksi 5 prosenttia.
– Tämä nostaisi suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisen ja kansallisen arvostuksen pilviin, Vartiainen arvioi.
Työttömyysturvaa olisi hänen mukaansa uudistettava niin, että varsinkin ansioturvaa maksettaisiin nykyistä lyhyempi aika. Tämä vaikuttaisi sekä työttömien työnhakuponnisteluihin että ammattiliittojen palkkavaatimuksiin, koska työttömänä olemisen vaihtoehto ei olisi yhtä houkutteleva kuin aikaisemmin.
Niin ikään Vartiainen purkaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiviä eli ns. “työttömyyseläkeputkea”. Putki mahdollistaa 60 vuotta täyttäneille joustavan siirtymisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiristä työeläkkeelle.
– Putken olemassaolo tekee työpaikoilla kummankin osapuolen näkökulmasta helpoksi ja houkuttelevaksi ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisen.
Vartiainen purkaisi myös kannustinloukkujen purkaminen siinä mitassa kuin se on mahdollista ilman, että perusturva heikkenee liiaksi.
– Ansiotuloverotuksen alentaminen toimii tässä tietysti myös oikeaan suuntaan, hän huomauttaa.
Vartiainen tiukentaisi myös työn vastaanottovelvollisuutta laajemmalta maantieteelliseltä alueelta ja tietyn määräajan jälkeen myös oman ammattialan ulkopuolelta.
– Koska useimmat yllä olevista uudistuksista ovat poliittisesti kiistanalaisia ja erityisesti ammattiyhdistysliike vastustaa niistä monia, työttömyyden “hoito” on Suomessa pitkään pyörinyt julkisten työvoimapalvelujen sekä “työllisyysmäärärahojen” ympärillä, hän toteaa.
– Työvoimapalvelujen ja -toimenpiteiden lista on pitkä ja päättäjät ovat tepsivien reformien puutteessa olleet taitavia keksimään niitä lisää: tukityöllistäminen, ammatillinen työvoimakoulutus, valmentava työvoimakoulutus, työharjoittelu, työelämävalmennus jne. Työvoimahallinnon koulutus- ja työvoimapalvelut toki toimivat periaatteessa oikeaan suuntaan. Useimmat työmarkkinapolitiikan toimenpiteet on kuitenkin lähes kaikissa pohjoismaisissa tutkimuksissa todettu varsin tehottomiksi tai täysin tehottomiksi, Vartiainen muistuttaa.
– Yllä olevan analyysin valossahan kaikki sellaiset toimintatavat, joilla työttömyys “piilotetaan” julkisista varoista rahoitettuihin tukitöihin, saattaa jopa toimia tarkoitustaan vastaan. Jos ammattiliitot tietävät, että työttömät pääsevät suurella todennäköisyydellä jonkinlaiseen kohtuullisen tulotason takaavaan tukityöllisyyteen, ne voivat aiempaa huolettomammin nostaa omien työllisten jäsentensä palkkavaateita. Oireen hoitaminen ei hoida ongelmaa, Vartiainen toteaa.
