Verkkouutiset

Kansanedustajat: Työpajat saatava väyläksi ammatilliseen koulutukseen

Joukko kansanedustajia jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen ammatillisen osaamisen parantamisesta työpajojen avulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kysymyksen allekirjoittajat ovat Sauli Ahvenjärvi (kd.), Anu Urpalainen (kok.), Tarja Filatov (sd.), Mikaela Nylander (r.), Sari Palm (kd.) ja Leena Rauhala (kd.).

Allekirjoittaneet kysyvät hallitukselta, miten se aikoo edistää kolmannen sektorin ja työpajojen mahdollisuuksia huolehtia kasvavasta roolistaan osaamisen kerryttämisen ja moni ammatillisen sosiaalisen tuen paikkana sekä väylänä ammatillisen koulutuksen hankkimiseen?

Allekirjoittajat ovat huolissaan Suomen nuorisotyöttömyyden kasvusta. Työllistyminen on erityisen haastavaa toisen asteen koulutusta vailla oleville henkilöille.

Kansanedustajat toteavat, että nuorisotakuun kohderyhmässä on paljon sellaisia nuoria, jotka tarvitsevat koulun sijasta kokonaisvaltaisempaa tukea ja valmennuksellista otetta työelämän vaatiman osaamisen hankkimiseksi.

Heidän mukaansa eräs toimivaksi osoittautunut kokonaisvaltaisen tuen malli on ns. VALO-valmennus, jossa henkilökohtaisesti räätälöidyn tuen lisäksi työpajakoulutuksen yhteydessä nuorelle tarjotaan mahdollisuus toisen asteen tutkinnon osan suorittamiseen näyttötutkintona.

– VALO-valmennusta ja muita vastaavanlaisia palveluja pyöritetään kuitenkin usein lyhytkestoisen hankerahoituksen varassa, mikä vaikeuttaa toiminnan vakiinnuttamista hyvistä tuloksista huolimatta, kansanedustajat sanovat.

Kysymyksen allekirjoittajat muistuttavat, että työn pitkäjänteisyys on kaikkein haastavimmassa asemassa olevien henkilöiden edistymisessä avainasemassa ja siksi tällaisten toimintamallien vakinaistaminen olisi tärkeää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)