Verkkouutiset

Töitä tehdään joko leivän tai ilon vuoksi

Liki puolet suomalaisista kokee työn positiiviseksi osaksi elämää tai keinoksi toteuttaa itseään. Ensisijaisesti työn katsotaan kuitenkin tuovan leivän pöytään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kysyttäessä tuhannelta suomalaiselta heidän suhdettaan työhön 32 prosenttia vastaajista koki, että työ on kiva osa elämää, ja 17 prosentille se on tapa toteuttaa itseään. Suurin osa, eli 41 prosenttia vastaajista kuvasi työn kuitenkin tuovan ruoan pöytään, kertoo Suomalaisen Työn Liiton teettämä kysely.

Viidelle prosentille suomalaisista työ on pelkkää ns. pakkopullaa.

Kyselytulosten mukaan vanhemmat ikäluokat pitävät huomattavasti useammin työtä sekä hyvänä osana elämää että tapana toteuttaa itseään kuin nuoremmat. Sen sijaan 25–49-vuotiaille työ on muita useammin keino ansaita elanto: näin ajattelee kyseisestä ikäluokasta noin puolet.

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan, suomalaista työtä koskevaan kyselyyn. Kopla Helsinki Oy:n tekemä kyselytutkimus toteutettiin lomakekyselynä M3 Research Finlandin paneelissa maaliskuussa 2015 ja siihen vastasi 1001 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.

Avainlippu-merkki täyttää 50 vuotta

Suomalaisesta työstä on jo 50 vuoden ajan kertonut liki jokaiselle suomalaiselle tuttu Avainlippu-merkki.

Avainlipun 50-vuotisjuhlavuosi käynnistyy tiistaina Helsingissä. Avainlippua kantaa tällä hetkellä noin 2 000 yritystä, jotka työllistävät suuren joukon suomalaisia.

– Kotimaisuuskampanjan tunnukseksi luotu Avainlippu syntyi aikaan, jossa haasteet olivat pitkälti samoja kuin tänä päivänä. Yhä edelleen on hyvä muistaa, että me jokainen voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme suomalaisten työpaikkojen säilymiseen sekä uusien syntymiseen. Avainlippu tuotteen tai palvelun yhteydessä kertoo, että valitsemalla sen tuo työtä sekä luo hyvinvointia Suomeen, sanoo Brand Manager Reetta Mentu Suomalaisen Työn Liitosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)