Verkkouutiset

”Jokainen vastaanottokeskuspäivä maksaa valtiolle” – SS: 14 500 odottaa yhä turvapaikkapäätöstä

Maahanmuuttovirasto on jäänyt pahasti sisäministeriön sille asettamasta turvapaikkapäätöstavoitteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turvapaikkapäätöstä odottaa tällä hetkellä kaikkiaan noin 14 500 ihmistä, Savon Sanomat kertoo. Määrä merkitsee sitä, ettei maahanmuuttovirasto ole päässyt sisäministeriön sille asettamaan tavoitteeseen.

Ministeriö vaati vuodenvaihteessa, että kaikki edelliseltä vuodelta jonossa olevat hakemuksen tulisi käsitellä elokuun loppuun mennessä.

– Käytäntö on osoittanut, että tavoite ei ole ollut aivan realistinen. Jononpurkutahtimme on kyllä vertailukelpoinen esimerkiksi Pohjoismaiden kesken, maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo.

Vuoden vaihteessa turvapaikkahakemuksia oli vireillä noin 27 000. Niistä on jonossa vielä yli 11 000.

Sisäministeriön maahanmuuttoministeriryhmän pääsihteeri Erkki Matilaisen mukaan kova tavoite asetettiin ajatellen suurien tulijamäärien jatkumista.

– Entä jos tänä vuonna olisi tullut vastaavanlainen määrä turvapaikanhakijoita? Asetimme tavoitteen tätä ajatellen. 1 000 päätöstä viikossa osoittautui todella kunnianhimoiseksi aikatauluksi. Tietysti jokainen vuorokausi vastaanottokeskuksessa myös maksaa valtiolle, Matilainen sanoo.

Matilainen uskoo, että maahanmuuttovirasto saa käsiteltyä viime vuoden hakemukset todennäköisesti lokakuun loppuun mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)