Verkkouutiset

Turkulainen kaupunginvaltuutettu siirtyy perussuomalaisista kokoomukseen

Turun kaupunginvaltuutettu Timo J. Laihinen siirtyy perussuomalaisista kokoomuksen valtuustoryhmään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Timo J. Laihinen kertoo maanantaina eronneensa perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja siirtyneensä kokoomuksen valtuustoryhmään Turun kaupunginvaltuustossa.

– Päätös on syntynyt pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen, hän toteaa tiedotteessaan.

Laihinen kertoo olleensa valtuustokauden alussa tekemässä ryhmien välistä sopimusta, johon kaikki valtuutetut vasemmistoliiton edustajia lukuun ottamatta sitoutuivat.

– Sopimus oli tietenkin kompromissi, jossa kaikki joutuivat tinkimään joistain tavoitteistaan. Poliittisia sopimuksia ei ole pakko olla hyväksymässä, mutta jos mukaan lähtee, niin sopimuksesta on pidettävä kiinni. Valitettavasti muut perussuomalaisen ryhmän jäsenet eivät viime aikoina ole jakaneet näkemystäni. Perussuomalaiset eivät myöskään ole toimineet ryhmänä, vaan ollut joukko yksilöitä, jotka ovat esiintyneet käytännössä omissa nimissään, Laihinen toteaa.

Hän sanoo, että ”seurattuani ryhmien työskentelytapoja ja tavoitteita olen päätynyt siihen tulokseen, että siirtymällä kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi pystyn parhaiten toimimaan turkulaisten parhaaksi näinä vaikeina aikoina”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)