Verkkouutiset

”Meidän linjamme on: enemmän Eurooppaa. Emme anna äärioikeiston hajottaa yhteistä Eurooppaamme”

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen peräsi vappupuheessaan Suomen asemaa kansainvälisessä yhteisössä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Olemmeko aktiivinen osa vahvaa Euroopan unionia, vai ajaudutaanko jälleen suurvaltojen Eurooppaan, jossa Suomi väistämättä olisi osa jotain etupiiriä?

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen mukaan tarvitaan uusi isänmaallisuuden ja kansainvälisyyden liitto.

– Tarvitaan uusi liitto patriotismin ja globalismin kesken. Sosialidemokratian on osoitettava kansalaisille, ettei meidän omista asioista päättääksemme pidä sulkeutua muulta maailmalta., Tuppurainen sanoi.

Tuppurainen totesi puheessaan, että äärioikeisto on saanut voimaa turhautumisesta finanssikriisin jälkeiseen lamaan ja jo lähes vuosikymmenen kestäneeseen hitaaseen kasvuun. Syypäänä työttömyyteen ja osattomuuteen nähdään globalisaatio ja maahanmuuttajat.

Tuppurainen muistutti, että populismin nousu ei kuitenkaan ole jäänyt vaille vastavoimaa. Liberaalit arvot keräävät tuulta siipiensä alle, ja ympäri Eurooppaa demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon kiinnittyneet aatteet elävät aamunkoittoa.

Tuppuraisen mukaan SDP:n tehtävä on puolustaa eurooppalaista yhteistyötä.

– Meidän linjamme on: enemmän Eurooppaa. Emme anna äärioikeiston hajottaa yhteistä Eurooppaamme. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja kv-kysymyksissä olemme johtava puolue. Olemme erityisen vahvoja myös koulutuksessa, osaamisessa ja sivistyksessä sekä ympäristö- ja ilmastopolitiikassa. Koulutuspolitiikkamme on määrätietoista aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle ja tiedepolitiikkaan saakka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)