Helsingin Sanomiin lukijan kolumnin kirjoittaneen Mari Koskelon mukaan meidät suomalaiset nähdään maailmalla tehokkaina ja luotettavina, innovatiivisuutemme ja kielitaitomme on maailman huippua ja passimme vuodesta toiseen maailman vahvimpia.
Hänelle tulee kuitenkin Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna mieleen ”eräs merkillinen seikka”.
– Olemme maailmalla matkatessamme edelleen yllättävän sisäänpäinkääntynyt kansa. Lentohenkilökuntaan kuuluva ystäväni virkkoo tunnistavansa suomalaisen matkustajan jo kaukaa ryhdistä – tai sen puutteesta, hän kirjoittaa.
– Miksi nöyristelemme ja koitamme näyttää huomaamattomilta hiirulaisilta? Entä miksi panikoimme, kun tuntematon avaa suunsa tai ”änkeää” samaan hissiin? Kysäisin taannoin hotellin hississä suomalaiselta pukumieheltä aamiaissalin sijaintia, jolloin tämän silmät laajenivat kauhusta kielien: ”Puhuiko tuo?”
Koskelon mukaan hänen hotellin vastaanotossa työskentelevä puolisonsa sanoo suomalaisen asiakkaan karkaavan ensin nurkan taakse ja vasta sieltä huikkaavan heipat.
– Kaikkien ei tarvitse olla suupaltteja tai tiukkojen tilanteiden vitsiniekkoja. Mutta siinä vaiheessa, kun peruskäytöstavat kuten kiitoksen, anteeksipyytämisen ja hein sanominen eivät tule luonnostaan, on syytä pohtia, mikä on pielessä. Itseään ei pidä asettaa muiden yläpuolelle, muttei vähätelläkään.
