TS: Maksukorotus vähensi valituksia julkisista hankinnoista

Valitukset julkisista hankinnoista vähenivät 30 prosenttia, kun markkinaoikeuden minimitaksa kahdeksankertaistui, kertoo Turun Sanomat.

  • LKS 20151112 // LKS 20110320  Työhanskat ja seteleitä. ... Working gloves and money.



 LEHTIKUVA / MIKKO STIG

    Suomen yrittäjien mukaan yritysten oikeudenkäyntikynnys on noussut korkeammaksi.

    ()

Markkinaoikeuteen tehtyjen hankintavalitusten määrä on laskenut alkuvuonna selvästi. Viime vuonna markkinaoikeuteen tehtiin tammikuun alun ja maaliskuun puolivälin välisenä ajanjaksona 118 hankintavalitusta, mutta tänä vuonna valituksia on jätetty vastaavana aikana vain 83. Pudotus on noin 30 prosenttia.

Markkinaoikeusmaksuja korotettiin vuodenvaihteessa rajusti. Esimerkiksi markkinaoikeuden minimimaksun nousi yli 700 prosentilla 244 eurosta 2 000 euroon.

Oikeusministeriön ja hallituksen esityksessä korkeita korotuksia perusteltiin sillä, että markkinaoikeuden asiakkaita ovat yritykset, joilla on varaa maksaa yksityishenkilöitä korkeampia oikeudenkäyntimaksuja.

Suomen yrittäjien mukaan suuret korotukset vaarantavat pk-yritysten oikeusturvan nostamalla oikeudenkäyntikynnystä selvästi.

– Yritysten oikeudenkäyntikynnys on selvästi noussut korkeammaksi. Monet asialliset jutut jäävät nyt kokonaan ilman oikeuskäsittelyä, Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala sanoi Turun Sanomissa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.