Verkkouutiset

Rahanpesudirektiivi iskee suomalaisiin kolikkopeleihin?

Europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) pelkää, että Euroopan parlamentin tiistaina hyväksymä neljäs rahanpesudirektiivi pahimmassa tapauksessa iskee suomalaiseen kolikkopelitoimintaan ja siitä saatuihin yleishyödyllisiin tuottoihin "kohtuuttomalla tavalla".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Direktiivin tavoitteena on luoda tiukempia sääntöjä rahanpesun ja veronkierron estämiseksi. Myös Torvalds myöntää, että direktiivin tavoite on hyvä. Parlamentin äänestämä linja tarkoittaa hänen mielestään sitä, että olemattoman tai vähäisen riskin pelit voivat anoa poikkeuslupia tiukoista tunnistautumisvelvoitteista.

– Kirjoittamisen innossa on kuitenkin menty liian pitkälle ja unohdettu käytännön vaatimukset. Ongelmana on se, että kyseiset poikkeukset tulisi aina hyväksyttää komissiolla. Kotimaisen esimerkin ottaakseni RAY:n tuki sosiaali- ja terveysalan järjestöille ja sotaveteraaneille on äärimmäisen merkittävä. Velvoite pakolliseen tunnistautumiseen kauppojen ja kioskien raha-automaateilla johtaisi näiden yhteiseen hyvään menevien varojen huomattavaan vähentymiseen, Torvalds pelkää.

Hän sanoo eri pelimuodoissa olevan huomattavan erilaiset rahanpesuriskit.

– Meidän pitäisi keskittää resurssit niihin aloihin, joissa rahanpesuriski on merkittävä ja todellinen. Tavoitteena pitäisi olla se, että teemme rahanpesun vaikeaksi rikollisille ja niille, jotka sitä tekevät – ilman että vaikeutamme lainkuuliaisten kansalaisten ja yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa, Torvalds kiteyttää.

– Vaatimus siitä, että komission tulisi hyväksyä jäsenvaltioiden näkemys rahanpesuriskistä eri pelimuodoissa, ei vastaa tätä tavoitetta. Tästä on nyt käytännöllisyys kaukana, Torvalds summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)