Verkkouutiset

Lenita Toivakka: ”Tarpeeton pelko lamauttaa”

Ministeri kannustaa luopumaan turhasta pessimismistä ja satsaamaan yrittämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) luo Savon Sanomissa uskoa suomalaiseen yrittäjyyteen. Hänen mukaansa Suomi on edelleen monella mittarilla mitattuna maailman parhaita maita huolimatta ympäristön tilasta, talouskasvusta ja työpaikkojen menetyksistä.

Toivakka muistuttaa, että mieliala vaikuttaa asenteeseen. Entisenä yrittäjänä hän kertoo pystyvänsä samaistumaan turhautumiseen, jota esimerkiksi Ukrainan kriisistä kärsivä yrittäjä kokee.

– Talous on psykologiaa ja ihmisten oma suhtautuminen ympäröivään maailmaan vaikuttaa meidän jokaisen päivittäiseen käytökseemme. Entisenä kauppiaana tiedän, että liiallinen pessimismin lietsominen ei auta yrityksiä. Päinvastoin, se pelottelee pois asiakkaita ja sijoittajia.

Toivakka viestittää, ettei lamaantuminen kannata. Hänen mukaansa manailu on vaarallista maamme maineelle.

– Kuka haluaa perustaa yrityksen tai investoida maahan, jossa edes sen omat kansalaiset eivät usko teon kannattavan, hän kysyy.

Ministerin mukaan yrittäjälle ei ole merkitystä, mistä tämä saa apua, kunhan palvelu on saumatonta ja yritys pääsee mahdollisimman nopeasti keskittymään omaan työhönsä. Tärkeimpiä asioita Suomen hyvinvoinnin kasvattamisen kannalta ovat kysymykset siitä, miten kansainvälistymistä voisi entistä paremmin avittaa, yritystukien eri muodot sekä yrittämisen esteiden poistaminen kotimaassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)