Verkkouutiset

Tietoturvajohtaja Talouselämälle: Kohdistetut kyberhyökkäykset trendi, joka koskee myös Suomea

Huoli kyberhyökkäyksistä on kasvanut. Tietoturvajohtajan mukaan huoleen on myös syytä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tietoturvayhtiö Check Point Software Technologiesin joulukuun globaali haittaohjelmatilasto näyttää 17 prosentin kasvua edellisvuotiseen nähden. Aktiivisten haittaohjelmaperheiden määrä puolestaan kasvoi 25 prosenttia. Asiasta kertoo Talouselämässä yhtiön maajohtaja Petri Sonkeri.

Sonkeri toteaa yhtiön tilastoihin vedoten, että huoli kyberturvallisuudesta on perusteltua ja riskien kasvu todellista. Kyberrikollisuuden pelko on kasvanut niin ikään CSFI:n ja PwC:n tammikuun puolivälissä julkaiseman tiedotteen mukaan. Kyselytutkimuksessa kartoitettiin maailmanlaajuisella kyselyllä pankkisektorin riskejä. Kyberturvallisuus nousi tässä tutkimuksessa riskien listalla yhdeksänneltä sijalta toiseksi.

”Suomi on kyllä moneen muuhun verrattuna turvallinen maa, mutta emme voi tuudittautua siihen, ettei täällä lintukodossa satu mitään. Kyberrikolliset ovat innovatiivisia ja kehittävät jatkuvasti uutta”, Sonkeri kertoo Talouselämälle.

Lehden mukaan yritysjohtajia erityisesti huolettavat suoraan yhtiöihin kohdistuvat tietomurrot ja palvelunestohyökkäykset. Kohdistetut hyökkäykset ovat Sonkerin mukaan kansainvälinen trendi, josta Suomikaan ei ole ulkona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)