Verkkouutiset

Television katselu saattaa vaarantaa henkesi

Runsas television katselu saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan altistaa ennenaikaiselle kuolemalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Runsas television katselu saattaa altistaa ennenaikaiselle kuolemalle, käy ilmi Journal of the American Heart Association -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Asiasta kertoo uutispalvelu Duodecim.

Fyysisesti passiivisen elämän on aiemmin todettu lisäävän monien sairauksien ja niistä johtuvien kuolemien vaaraa. Espanjalaistutkijat halusivat selvittää tarkemmin, minkälaisiin passiivisiin elämäntapoihin terveyshaitat liittyvät.

Tutkijat kartoittivat television katselun, tietokoneen käytön ja autolla ajamisen yhteyttä kokonaiskuolleisuuteen seuraamalla 13 000 yliopistosta valmistunutta miestä ja naista keskimäärin kahdeksan vuoden ajan. Osallistujat vastasivat elämäntapoja selvittäneeseen kyselyyn seurannan alussa.

Tulokset paljastivat, että yli kolme tuntia televisiota päivässä katsovilla oli kaksi kertaa suurempi riski menehtyä seurannan aikana kuin alle tunnin päivässä television ääressä viihtyvillä. Runsaaseen tietokoneen käyttöön tai autolla ajamiseen ei liittynyt samankaltaisia terveyshaittoja.

Nyt saatuihin tuloksiin kannattaa Duodecimin mukaan suhtautua kuitenkin varauksella, sillä osallistujien nuoresta iästä johtuen vain pieni joukko menehtyi seurannan aikana.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun juuri runsas television katselu on liitetty ennenaikaiseen kuolemaan. Tutkijat ovat arvelleet yhteyden selittyvän varsinaisen fyysisen passiivisuuden lisäksi muun muassa sillä, että television ääressä sorrutaan usein napostelemaan ja juomaan energiapitoisia juomia.

Espanjalaistutkimukset tulokset eivät tosin juuri muuttuneet, vaikka tutkijat huomioivat osallistujien päivittäin nauttiman kalorimäärän. Tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa tulisikin selvittää, pieneneekö ennenaikaisen kuoleman vaara, jos television katselua vähennetään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)