Verkkouutiset

Aura-kuntoutuksella olisi Tehyn mukaan merkittävä vaikutus työuran pituuteen

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto kertoo kritisoivansa hallitusohjelmassa esitettyä Aura-kuntoutuksen lopettamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aura-kuntoutus on harkinnanvarainen kuntoutusmuoto, johon on yhdistetty aiemmin käytössä olleet Aslak- ja TYK-kuntoutukset. Kelan vuosia valmisteleman kuntoutuksen oli määrä alkaa ensi vuoden alusta. Tehyn valtuusto kertoo kritisoivansa voimakkaasti hallitusohjelmassa esitettyä Aura-kuntoutuksen lopettamista.

– Aura-kuntoutuksella olisi merkittävä vaikutus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työssä jaksamiseen ja työuran pituuteen. Tällä alalla työn kuormittavuudesta ja kiireestä seuraa liian usein se, että koulutettu hoitohenkilöstö ei jaksa töissä eläkeikään saakka, toteaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo tiedotteessa.

Vesivalo toivoo, että jos Aura-kuntoutusta ei voida toteuttaa suunnitellusti, lopettamisen sijaan tulee kehittää uusia malleja kuntoutukseen. Hänen mukaansa vahvasti työpaikkaan yhdistettyä varhaiskuntoutusta tarvitaan edelleen työurien pidentämiseksi.

Tehyn mukaan viime vuonna kuntoutujien määrä kasvoi ja osallistujia oli ensimmäisen kerran yli 100 000.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)