Verkkouutiset

PS:n Ville Tavion mielestä EU:sta on tullut diktatuuri

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Ville Tavio on huolestunut Suomen tulevaisuudesta kuunneltuaan Jean-Claude Juncker puheen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti tänään Unionin tila –puheen. Siinä hän esitteli EU:n johdon suunnitelmia unionin tulevaisuudesta.

Komissio haluaa EU:lle puolustusunionin ja valtiovarainministerin sekä Schengen-alueen voimakasta laajentamista Romaniaan, Bulgariaan ja Kroatiaan. Juncker myös varoitti, että Euroopan väestö vanhenee ja siksi tarvitaan lisää väyliä lailliselle maahanmuutolle.

Ville Tavion mukaan EU:n merkittävin johtaja ei anna yhtään painoarvoa kansalliselle tulevaisuudelle.

– Juncker ei ole saanut vaaleissa yhdenkään suomalaisen ääntä. Hän toimii EU-johtajana vain ajaakseen liittovaltiokehitystä, hän sanoo.

– Junckerin puhetta kuunnellessa jokainen huomaa, millainen diktatuuri EU:sta on tullut. Suomen kansa ei sitoutunut tähän, kun EU-jäsenyydestä äänestettiin, Tavio katsoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)