Verkkouutiset

Eduskunnan tasatulosepisodissa olikin useita sähläyksiä

Harvinaiseen äänestystulokseen vaikutti useiden kansanedustajien toiminta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoi perjantaina tuoreeltaan, että eduskunnan täysistunnossa äänestyksessä veroasteikoista tuli harvinainen tasatulos 89-89.

Sen seurauksena asiassa siirryttiin lippuäänestykseen, jossa hallituksen linja voitti 90-89.

Erkki Tuomioja (sd.) jätti lippuäänestyksessä kaksi äänestyslippua. Ne olivat olleet liimautuneina toisiinsa.

Eduskunnan pöytäkirjaa asiasta on tarkistettu. Aiemmin pöytäkirjassa luki, että äänestyslippuja hylättiin kaksi.

Nyt pöytäkirjassa todetaan vain, että ”Jukka Gustafssonin äänestyslippu hylättiin työjärjestyksen 62 §:n vastaisena”.

Jukka Gustafsson käytti äänestyksessä väärää äänestyslippua. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma pyysi Gustafssonin ääntenlaskennan aikana käymään korokkeella istuntosalissa ja näytti edustajan käyttäneen väärää lippua.

Tasatulokseen päätyneessä koneäänestyksessä oli yhden sijasta kaksi kansanedustajaa, joiden ääni ei kirjautunut tulokseen.

Aiemmin on kerrottu näin käyneen Pia Kaumalle (kok.). Hänen lisäkseen ääni jäi antamatta Lars-Erik Gästgivarsilta (r.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)