Verkkouutiset

Näillä kansanedustajilla ei tänä syksynä ollut omia poissaoloja

Joka kolmas kansanedustaja oli syyskaudella aina paikalla eduskunnan täysistunnossa tai hänellä oli luvallinen este.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta pitää kuukausittaista kirjaa kansanedustajien poissaoloista täysistunnoissa.

Verkkouutiset kävi läpi syyskuun, lokakuun ja marraskuun poissaolotilastot. Vielä puuttuvan joulukuun tilaston osalta katsoimme kunkin vuorokauden istuntopöytäkirjat.

Merkitsimme ylös niin kutsutut muut poissaolot, jotka ovat muun muassa ”yksityisiä esteitä”. Pöytäkirjoihin kirjattuja istunnosta myöhästymisiä ei laskettu poissaoloiksi. Poissaoloja sairauden takia, perhevapaita ja eduskuntatyön takia tapahtuneita poissaoloja ei huomioitu.

Kansanedustajat vaikuttavat olleen nykyisen eduskunnan viimeisenä syksynä poikkeuksellisen aktiivisia läsnäolijoita. Asiaan saattoi vaikuttaa myös hallituksen enemmistön kaventuminen, joka pakotti edustajia ahkerampaan läsnäoloon.

Seuraavilta kansanedustajilta ei löytynyt yhtään muuta poissaoloa syksyn 2014 täysistunnoista:

Kokoomus: Leena Harkimo, Timo Heinonen, Pertti Hemmilä, Kalle Jokinen, Pauli Kiuru, Elina Lepomäki, Outi Mäkelä (perhevapaa), Markku Mäntymaa (sairausloma), Jaana Pelkonen, Sari Sarkomaa, Kimmo Sasi, Alexander Stubb, Eero Suutari, Kari Tolvanen

Sdp: Tarja Filatov, Lauri Ihalainen, Suna Kymäläinen, Jukka Kärnä, Antti Lindtman, Päivi Lipponen, Hanna Tainio, Erkki Tuomioja, Pia Viitanen, Harry Wallin

PS: Ritva Elomaa, Reijo Hongisto, Ari Jalonen, Johanna Jurva, Arja Juvonen, Kimmo Kivelä, Osmo Kokko, Maria Lohela, Anne Louhelainen, Lea Mäkipää, Martti Mölsä, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Vesa-Matti Saarakkala, Maria Tolppanen, Ville Vähämäki

Keskusta: Antti Kaikkonen, Timo Kalli, Katri Komi, Laila Koskela, Jari Leppä, Aila Paloniemi, Terhi Peltokorpi, Annika Saarikko (perhevapaa), Ari Torniainen, Mirja Vehkaperä, Anu Vehviläinen

Vasemmistoliitto: Paavo Arhinmäki, Katja Hänninen, Silvia Modig, Jari Myllykoski

Rkp: Anna-Maja Henriksson

Vihreät: Johanna Karimäki, Oras Tynkkynen

Kristillisdemokraatit: Sauli Ahvenjärvi, Sari Palm, Leena Rauhala, Päivi Räsänen

Vasenryhmä: Markus Mustajärvi

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)