Verkkouutiset

Yrittäjät vaatii: Kaikista korkeakouluista yliopistoja, julkisesti rahoitetuille lukukausimaksu

Suomen Yrittäjät haluaa tutkimuslaitosten ja yritysten tekevän tiivistä yhteistyötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjät vaatii Suomen korkeakoulujen uudistamista.

– Emme menesty kansakuntana kansainvälisessä kilpailussa, jos osaaminen ja yrittäjyys eivät ole Suomessa maailman huippua, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Yrittäjät esittää 20 keinoa tilanteen korjaamiseksi tänään julkaistussa Yrittäjämyönteinen korkeakoulutus 2025 -asiakirjassa.

Pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat paljon ammattitaitoisia työntekijöitä. Yhä suuremmalta osalta työntekijöistä edellytetään korkeakoulutasoista osaamista.

Yrittäjien mielestä korkeakoulutusta tulisi ohjata yksi lainsäädäntö, ja kaikkien korkeakoulujen pitäisi olla yliopistoja. Jaosta yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin pitäisi luopua.

Yrittäjien mielestä yliopistoilla on oltava selkeät profiilit, jotka painottavat tutkimusta, tutkimusta soveltavaa työelämälähtöisyyttä tai näiden yhdistelmiä. Yliopistoja on nykyistä vähemmän, mutta ne toimivat eri puolilla maata.

Pääsykokeista luovutaan, yliopistoilla lukukausimaksut

Yksityisiä yliopistoja voidaan perustaa. Ne voivat myydä kansallisia tutkintoja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Julkisesti rahoitetuilla yliopistoilla on lukukausimaksu, joka on sama kaikille Euroopan talousalueelta tuleville opiskelijoille. Opintotuki- ja stipendijärjestelmin varmistetaan kaikille Suomessa asuville taloudellinen mahdollisuus opintoihin.

Valinta korkeakoulutukseen tapahtuu ensisijaisesti toisen asteen todistuksen perusteella. Pääsykokeista luovutaan, mutta joillain aloilla voi olla soveltuvuuskokeita. Avoimissa korkeakouluopinnoissa tai täydennyskoulutuksessa suoritetut opinnot avaavat väylän tutkinto-opintoihin.

Yliopistojen palvelut yrityksille toimivat alueellisesti yhden luukun periaatteella. Tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyö on tiivistä.

Kehitetään järjestelmä, joka mahdollistaa tutkijoiden lyhytaikaisen työskentelyn pk-yrityksissä ja yrittäjien työskentelyn tutkimushankkeissa.

Ulkomaalaisille tutkinnon suorittaneille tarjotaan automaattisesti työlupa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)