Verkkouutiset

Mahdollisuus muuttaa vapaa-ajan asunto pysyvään asuinkäyttöön askeleen lähempänä

Hallituksen esityksessä laeiksi kotikuntalain, väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta todetaan, että "vapaa-ajan asuntojen muuttamista pysyvään asuinkäyttöön joustavoitetaan".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Stefan Wallin (r.), joka on jo pitkään tehnyt työtä muutoksen aikaansaamiseksi, on tyytyväinen siihen, että ongelmakohta pidetään edelleen asialistalla.

– Valitettavasti tässä esityksessä, josta keskusteltiin eduskunnan lähetekeskustelussa, ei ollut vielä yhtään konkreettista muutosesitystä. Olen kuitenkin iloinen nähdessäni, kuinka pitkäjänteinen työ alkaa viimein tuottaa tulosta, sanoo Wallin.

Hallituksen esityksessä todetaan, että lainsäädännön yhteensovittamisen esteenä ovat erityisesti väestötietojärjestelmää koskevan ja maankäytön suunnittelua koskevan lainsäädännön eriävät tavoitteet. Tämän vuoksi asiaa selvitetään nyt ympäristöministeriön johdolla asetetussa työryhmässä.

Wallin toivoo työryhmän ymmärtävän, kuinka tärkeää on pystyä muuttamaa vapaa-ajan asunto pysyvään asuinkäyttöön.

– Nämä lakitekniset muutokset tarkoittaisivat käytännössä sitä, että byrokraattisilla esteillä ei rajoitettaisi kansalaisen oikeutta valita asuinpaikkakuntaa, väestötietojärjestelmään tallennetut tiedot vastaisivat tosiallista tilannetta ja haja-asutusalueen kunnat hyötyisivät niistä monista positiivisista dynaamisista vaikutuksista, joita seuraa, kun kuntaan muuttaa enemmän kansalaisia vakituisesti asumaan, muistuttaa Wallin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)