Verkkouutiset

Amerikkalaislehti: Suomi on ensimmäinen maa, joka hävittää tupakoitsijat

Suomi on erityisen tiukka maa tupakoitsijoitaan kohtaan, Business Insider uutisoi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Jos kuvittelit, että Suomi oli ennen tiukka tupakoitsijoita kohtaan, nyt tulevaisuus on TODELLA synkkä suomalaisille, jotka haluavat polttaa”, kirjoittaa amerikkalaislehti Business Insider.

Lehden mukaan Suomesta on tulossa ensimmäinen maa maailmassa, joka hävittää tupakoinnin. Jutussa kerrotaan, että aiemmin Suomessa tavoiteltiin täyssavuttomuutta vuoteen 2040 mennessä, kun nyt tavoite on siirretty vuoteen 2030.

”Jotta Suomesta tulisi savuton, maan hallitus kohtelee tupakoitsijoita tiukasti”.

Jutussa viitataan vuoden alusta voimaan astuneeseen lakiin, jonka mukaan taloyhtiöt voivat hakea kunnalta lupaa kieltää tupakointi asuntojen parvekkeilla ja piha-alueilla. Lisäksi mainitaan, että erilaiset makutupakat, kuten menthol-savukkeet, kielletään.

Myös lakritsipiippujen aiheuttama sekaannus mainitaan jutussa:

”Tänä vuonna voimaan tullut lainsäädäntö toi mukanaan hieman koomisen (tai todella surullisen) sekaannuksen, kun monet jälleenmyyjät luulivat, että lakritsipiippujen, jotka ovat karkkia eivätkä sisällä nikotiinia, myynti olisi kielletty alle 18-vuotiailta”.

Jutun mukaan Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, joka on asettanut tavoitteet tupakoinnin hävittämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)