Jo kolmannes Suomen linnuista uhanalaisia

Tuoreen Suomen lintujen uhanalaisuusarvioinnin mukaan yli kolmannes lintulajeistamme on uhanalaisia.

  • punasotka

    Punasotkia.

    ()

Edelliseen arvioon verrattuna uhanalaisten lintujen määrä on kasvanut peräti 28 lajilla, vaikka aikaa on kulunut vain viisi vuotta.

BirdLife Suomen mukaan erityisen huolestuttava on vesien ja kosteikoiden linnuston tilanne. Puolet Suomen sorsalinnuista ja lähes puolet kahlaajista on nyt arvioitu uhanalaisiksi. Moni näistä lajeista kärsii erityisesti vesien rehevöitymisestä ja umpeenkasvusta.

Voimakkaasti tällä vuosituhannella vähentyneitä lajeja ovat esimerkiksi tukka- ja punasotka, jouhisorsa ja heinätavi.

BirdLife Suomi katsoo tulosten osoittavan, että luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ei ole panostettu riittävästi. BirdLife edellyttääkin yhteiskunnalta nykyistä voimakkaampia toimia uhanalaistumisen pysäyttämiseksi.

– Vesilintujen väheneminen osoittaa, että Suomi on laiminlyönyt elinympäristöjen hoidon – niin luonnonsuojelualueilla kuin niiden ulkopuolella. Tilanteen heikkeneminen on ollut jo kauan nähtävissä, mutta siihen ei ole puututtu, sanoo BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

BirdLife muistuttaa, että Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä.

– Sitoumuksesta huolimatta linnut luonnon tilan mittareina osoittavat tilanteen vain pahenevan. Tavoitetta ei tulla saavuttamaan. Se on häpeällistä, kommentoi tilannetta BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa.

Suomen linnuista 87 lajia (36 %) luokitellaan nyt uhanalaiseksi ja 23 lajia (9 %) lähes uhanalaiseksi eli silmälläpidettäväksi.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.