Verkkouutiset

Eduskuntakyselyssä todetaan maamme olevan Suomen demokraattinen tasavalta – mitä ihmettä?

Perussuomalaisten Tiina Elovaaran mukaan "Suomen demokraattisen tasavallan itsenäisyyden, arvojen ja elämäntavan puolustaminen" kuuluu kaikille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Tiina Elovaaran (ps.) kysymyksessä tiedustellaan asianomaiselta ministeriltä ”millä tavalla valtioneuvosto aikoo kehittää kansalaisten tasa-arvoista kohtelua maanpuolustuksessa, jotta ns. totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista voidaan luopua kansallisesta kriisivalmiudesta tinkimättä”.

Kyselyn mukaan ”ajoittain median otsikoihin nousevat totaalikieltäytyjät, jotka kieltäytyvät aseellisesta palveluksesta ja aseesta kieltäytyville osoitetusta siviilipalveluksesta. Nykyinen laki ja oikeuskäytäntö johtavat tilanteeseen, jossa kummastakin vaihtoehdosta kieltäytyvät tuomitaan vankeuteen. Aihepiiriin liittyvät tiukasti perustuslain kohdat kansalaisten yhdenvertaisuudesta sekä mielipiteen ja omantunnon vapaudesta, samoin tasa-arvokysymys miesten pakollisuudesta ja naisten vapaaehtoisuudesta kuin myös kansallisesta kriisivalmiudesta ja kansalaisten kyvyistä toimia kriisin aikana oikein”.

Elovaaran kirjallisen kysymyksen alku voi särähtää historian harrastajien korvaan. Se kuuluu näin:

– Suomen demokraattisen tasavallan itsenäisyyden, arvojen ja elämäntavan puolustaminen on kaikkien Suomen kansalaisten tehtävä. Suomen uskottavan puolustuksen säilyttäminen on tärkeä osa tätä tavoitetta.

Talvisodan aikaan oli olemassa Suomen kansantasavalta tai Suomen Kansanvaltainen Tasavalta. Tämä ”Suomen demokraattinen tasavalta” tunnetaan yleisimmin Terijoen hallituksen. Se oli Neuvostoliiton miehittämille alueille perustama kommunistien nukkehallitus.

Ilkka Remeksen Pääkallokehrääjä-dekkarissa neuvostojoukot olivat 1944 miehittäneet Suomen ja maasta oli tullut Suomen Demokraattinen Tasavalta. Se oli 1980-luvulla itäblokin mallioppilas, jossa sijaitsi 90 000 neuvostosotilasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)