Verkkouutiset

Alexander Stubb toivoi Petteri Orposta seuraajaansa puheenjohtajana: ”Etkö voi odottaa vielä vuotta?”

Alexander Stubb uskoi voittavansa Petteri Orpon puheenjohtajakisassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb kertoo tänään julkaistussa Alex-kirjassaan luulleensa, että kokoomuksen sisäinen vastarinta rauhoittuisi sen jälkeen, kun hän sai neuvoteltua soteen valinnanvapauden maakuntauudistuksen rinnalle marraskuussa 2015. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uhkasi silloin kaataa hallituksensa.

Vuoden 2016 alussa alkoi pyöriä huhuja, että kansanedustaja Hjallis Harkimo harkitsi pyrkivänsä kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä Lappeenrannassa järjestettävässä puoluekokouksessa. Stubbin mukaan sillä pyrittiin luomaan epävakautta ja horjuttamaan häntä.

”Halu syrjäyttää minut ei voinut johtua tuloksista. Tulokset olivat millä mittarilla tahansa hyviä: vaalitulos, hallitusohjelma, ministeripaikat, kriisien hallinta, neuvotteluväännöt, puolueen uudistaminen”, Stubb kirjoittaa kirjassaan yhdessä Karo Hämäläisen kanssa.

Hänen mukaansa tyytymättömyyttä ei selittänyt linja, vaan hän oli väärä henkilö tekemässä oikeaa politiikkaa ja saavuttamassa oikeita tuloksia.

Stubbin mukaan kokoomuksen kenttä oli tyytyväinen, mutta napina tuli eduskuntaryhmästä. Hän arvelee, että puolueen vanha tai keski-ikäinen eliitti oli tyytymättömyyden taustalla.

Sauli Niinistön roolista spekuloitiin kulisseissa ja julkisuudessa. Itse en usko, että modernissa parlamentaarisessa demokratiassa tasavallan presidentti sekaantuisi päivänpolitiikkaan. Suomihan ei onneksi enää ole mikään Kekkoslandia.”

Stubb aikoi luopua puheenjohtajuudesta

Stubb kertoo päättäneensä ystävänpäivänä lenkillä vaimonsa kanssa, että hän luopuisi kokoomuksen puheenjohtajuudesta ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Ratkaisuun vaikuttivat edellissyksynä häneen ja hänen kotiinsa kohdistuneet hyökkäykset ja halu olla läsnä perheen arjessa.

Stubb pohti, että oikea hetki luopua olisi keväällä 2018, vuosi ennen eduskuntavaaleja.

Sitä ennen piti saada rivit suoriksi eduskuntaryhmässä. Maaliskuussa 2016 hän piti eduskuntaryhmälle puheen siitä, että politiikka on joukkuelaji. Sisäministeri Petteri Orpo piti voimakkaan puolustuspuheenvuoron ryhmässä.

”Mistä nämä huhut tulevat? Ne eivät voi tulla täältä sisältä vaan niiden täytyy tulla ulkoa”, Petteri sanoi.

”En haasta Alexia. Sanon sen vielä kerran”, Petteri korosti.”

Stubb kutsui kokoomusministerit ja puoluesihteerin perheineen Vierumäelle.

”Ei ollut mitään sellaista ajatusta, että Petteri tai joku muu lähtisi haastamaan, tai jos lähtisi, ilman muuta voittaisin.

Tiesin, että Petteriin kohdistui puoleen sisältä valtavasti painetta. Hänen toivottiin asettuvan ehdolle.”

Yhtenä aamuna Stubb päätti kutsua Orpon kävelylle Esplanadin puistoon. Siellä hän kertoi Orpolle, ettei pysty viemään puoluetta eduskuntavaaleihin 2019.

”Kerroin, että aion olla kokoomuksen puheenjohtaja vielä vuoden tai kaksi. Toivoin, että Petteri olisi seuraajani. Oli aika ruveta valmistelemaan siirtymää.”

Huhtikuun alussa kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoitti lähtevänsä tavoittelemaan kokoomuksen puheenjohtajuutta. Kehysriihen jälkeen huhtikuun lopussa Stubb sai puhelinsoiton Amsterdamiin, missä euroryhmällä oli kokous. Soittaja oli Petteri Orpo, joka oli tavannut Euroopan investointipankin varapääjohtajan Jan Vapaavuoren Luxemburgissa.

”Hän aloitti varovasti ennen kuin pääsi asiaan.

”Paine puolueen sisältä on niin kova, että minun on pakko lähteä ehdolle puheenjohtajaksi.”

Lävitseni iski tyhjyys.

”Oletko ihan varma?” sain kysyttyä. ”Etkö voi odottaa vielä vuotta?”

”Valitettavasti näyttää siltä, että en voi.”

Stubb kertoo tunteneensa kouristuksen sisimmässään. Hän koki, että siihen asti ei ollut ollut hädän päivää, mutta Orpo olisi aivan toisen kaliiperin ehdokas kuin Lepomäki tai Harkimo olisi ollut.

Stubb oli varma voitostaan

Stubb luotti kuitenkin voittoonsa. Hän soitti noin tuhat puhelua ennen Lappeenrannan puoluekokousta, ja fiilis oli hyvä.

”Kertoimet olivat jälleen minua vastaan, mutta median arvailut olivat aiemminkin osoittautuneet vääriksi. Olin itsevarma voittoni suhteen.”

Lepomäki sai ensimmäisellä kierroksella 122,4 ääntä, Orpo 394,8 ääntä ja Stubb 294,4 ääntä. Stubbin olisi pitänyt saada melkein kaikki Lepomäen äänestäjät taakseen toisella kierroksella voittaakseen.

”Saimme tulokset tekstarina vähän ennen kuin ne luettiin ääneen. Petteri sai 441,4, minä 361 ääntä. Jos 41 henkilöä olisi äänestänyt toisin, olisin edelleen kokoomuksen puheenjohtaja.”

Maanantaina Orpo soitti Stubbille, ja he tapasivat tiistaina sisäministeriössä. Orpo tarjosi Stubbille ulkomaankauppa- ja kehitysministerin, suuren valiokunnan ja eduskunnan varapuhemiehen tehtäviä.

Stubb kertoi kuitenkin päättäneensä jäädä sivuun politiikan ytimestä kahdeksan ministerivuoden jälkeen, ja hän lupasi antaa Orpolle sataprosenttisen tukensa.

Samalla hän päätti vetäytyä kaikesta, etenkin päivänpolitiikkaan liittyvästä, julkisuudesta Suomessa. Syynä olivat perhe ja halua antaa istuvalle hallitukselle ja puoluejohdolle työrauha.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)