Verkkouutiset

Toimeentulotuen siirron Kelaan uskotaan alentaneen hakukynnystä

Kelan toimihenkilöiden ja kuntien sosiaalityöntekijöiden mielestä toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirtyminen Kelalle on madaltanut hakijoiden kynnystä hakea tukea, kertoo Suomen sosiaali ja terveys ry.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen sosiaali ja terveys ry eli Soste on kysynyt Kelan johtajilta, Kelan toimeentulotuen ratkaisu- ja palveluasiantuntijoilta ja kuntien sosiaalityöntekijöiltä mielipiteitä toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirtymisestä Kelalle.

Vastaajien selvän enemmistön mielestä siirto on madaltanut hakijoiden kynnystä hakea tukea.

Toimeentulotuen käsittelyaikojen lyhenemiseen kyselyyn vastanneet eivät sen sijaan Sosten mukaan usko. Selvä enemmistö sosiaalityöntekijöistä ja Kelan toimihenkilöistä pitää epätodennäköisenä, että uudistus nopeuttaisi perustoimeentulon tukipäätöksen saamista.

Asiakkaiden luukulta toiselle siirtelyn vähentymiseen vastaajat suhtautuvat eri tavoin. Kelan johtajista 88 prosenttia uskoo sen vähentyvän. Sen sijaan yli puolet sosiaalityöntekijöistä ei siihen usko. Kelan toimihenkilöistä luukulta toiselle asioinnin vähenemistä pitää todennäköisenä puolet, mutta 44 prosenttia pitää tätä epätodennäköisenä.

Tutkija Ari-Matti Näätäsen mukaan Kela-siirron alkuvaiheen ongelmista huolimatta kyselyyn vastanneet pitävät siirtopäätöstä edelleen oikeana. Toimeentulotuen siirtoa Kelalle kannattaa 99 prosenttia Kelan johdosta, 72 prosenttia Kelan toimihenkilöistä, 81 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista ja 70 prosenttia kuntien sosiaalityöntekijöistä.

Kuntien sosiaalityöntekijöistä 78 prosenttia kuitenkin pelkää Kela-siirron heikentävän kaikkein heikoimmassa asemassa olevien toimeentulotukiasiakkaiden asemaa. Samaa mieltä on lähes puolet Kelan toimihenkilöistä.

Sosiaalibarometrin Kela-siirtoa koskeviin kysymyksiin vastasi 95 Kelan johtajaa, 321 Kelan ratkaisu- ja palveluasiantuntijaa, 370 kuntien sosiaalityöntekijää ja 145 kuntien sosiaali- ja terveysjohtaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)