Verkkouutiset

Osmo Soininvaara perustulokokeilusta: Tämä malli on järjetön

Vihreiden entisen kansanedustajan mukaan perustulokokeilu on reilusti alijäämäinen, koska ei voi olla niin, että osallistujat joutuisivat pakollisessa kokeessa aiempaa epäedullisempaan asemaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoittaa kotisivuillaan, että hallituksen eilen julkaisema esitys perustulomallikokeilusta tarkoittaisi noin 15 miljardin euron alijäämää.

‒ En pysty laskemaan tarkasti eikä kannata laskeakaan: olennaista on, että tämä on järjettömästi alijäämäinen, hän sanoo.

Soininvaaran mukaan ehdotettu malli ei vastaa aiemmin suunnitellun perustulomallin ominaisuuksia.

‒ Oikeassa perustulomallissa perustulo ei todellakaan pienene, vaikka ansiotulot kasvavat, mutta verotus alkaa ensimmäisestä ansaitusta eurosta. Siksi oikea perustulo ei tuo nettotuloja lisää keskimääräistä palkkaa ansaitseville. Tässä kokeilussa verotus säilyy ennallaan. Jos pääsee 4 000 euron kuukausipalkalla töihin, ansaitsee 560 euroa nettona enemmän kuin samaa työtä viereisellä sorvilla tekevä. Meillä ei ole varaa lisätä jokaisen ansiotuloja saavan ansiota 560 eurolla kuussa, Soininvaara sanoo.

Hänen mukaansa tällaista mallia kokeillaan, koska kokeeseen osallistuminen perustuu satunnaisotantaan ja pakollisuuteen.

‒ Oikea perustulomalli on joidenkin kannalta nykyistä edullisempi ja toisten kannalta nykyistä epäedullisempi. Siksi kokeeseen joutuminen voisi myös heikentää henkilön asemaa. Sosiaalipoliittisia kokeita ei voi järjestää niin, että kokeeseen osallistuja joutuu muuta väestöä huonompaan asemaan. Lääketieteellisissä kokeissa koeryhmä ja vertailuryhmä saavat erilaista hoitoa, eikä siinä nähdä ongelmaa, mutta siinähän onkin kyse vain terveydestä ja elämästä, kun tässä on kyse sentään rahasta, hän sanoo.

Sitä ei Soininvaaran mukaan voida selvittää, saisiko perustulo jotkut laiskottelemaan ja vähentämään työpanostaan:

‒ Kenenkään työpanos ei voi vähentyä perustulon vuoksi. Ovathan kaikki ovat lähtötilanteessa työttömiä.

Oikeaan perustuloon nähden ongelma liittyy myös työmarkkinoiden toimintaan. Oikea perustulo merkitsee automaattista tukea pienipalkkaisille. Parantaako tämä saajan työmarkkina-asemaa riippuu ratkaisevasti siitä, saavatko muutkin perustuloa.

Perustulon muodossa maksettava matalapalkkatuki muuttaa Soininvaaran mukaan työmarkkinoiden tasapainoa.

‒ Voisi olettaa, että matalan tuottavuuden työtehtäviä tulisi tarjolle enemmän, mikä parantaisi työllistymismahdollisuuksia vähän koulutettujen kohdalla. Kahden vuoden määräaikainen kokeilu ei kerro, miten perustulo vaikuttaisi koko elämää koskeviin valintoihin. Kukaan ei tämän kokeilun innoittamana lähde lammasfarmariksi aidompaa elämää etsimään, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)