Verkkouutiset

Timo Soini: Epäpyhiä ämmäin puheita karta

Ulkoministeri kehottaa olemaan oman elämänsä ruorimies.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri ja Uuden vaihtoehdon/Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja Timo Soini kertoo blogissaan olleensa tiistaina keräämässä Espoon Sellon luona kannattajakortteja uutta puoluetta varten.

– Kyllä niitä hyvin saa. Ne täytyy hakea. Yksi kerrallaan. Olen tehnyt tätä hommaa ennenkin. Tyhjästä, Timo Soini kirjoittaa.

– Olin suustani kiinni tunnin ja kolme varttia. Pääviesti oli se, että Soinia äänestetään, olitpa missä puolueessa hyvänsä. Ei jäänyt epäselväksi. Tuli hyvä mieli.

Hän kertoo viereisessä Burger Kingissä kahden nuoren miehen pysähtymisestä ruokaillessa kirjoittamaan kortit.

– Laivassa on ruori sitä varten, että sitä käytetään. Jos kurssi on väärä, käännetään ruoria. Politiikka on samanlaista. Ja elämä. Ole oman elämäsi ruorimies, niissä puitteissa, jotka Luoja asettaa, Soini kirjoittaa.

– Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta. Nämä Paavalin kirjeen sanat Timoteukselle pätevät myös tähän Timoon. Hyvä vastaus kaikille selvännäkijöille ja ennustajaeukoille.

Vuoden 1992 suomennoksessa kyseinen Raamatun kohta kuuluu ”hylkää jumalattomat ja joutavat tarut”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)