Sauli Niinistö Ylelle: "Ei ollut käsitystä, että maailma menee tällaiseksi"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on selventänyt Ylelle valtiopäivien avajaisissa pitämäänsä puhetta.

  • LKS 20151117 - Presidentti Sauli Niinistö puhuu Pariisin terrori-iskuja ja EU:n turvatakuita koskevassa tiedotustilaisuudessa Mäntyniemessä Helsingissä 17. marraskuuta 2015. LEHTIKUVA Heikki Saukkomaa

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

    ()

Sauli Niinistö sanoo, ettei hän tarkoittanut, että Suomi jollakin tavalla rikkoisi kansainvälisiä pakolaissopimuksia.

– Olen kantanut huolta siitä, että varsin monen eurooppalaisen hallituksen piiristä kerrotaan monenlaisista keinoista, joilla ryhdytään tätä ihmisvirtaa jollain tavalla supistamaan. Kukaan ei kuitenkaan samalla sano, että ovatko puheena olevat konstit täysin kansainvälisten sopimusten mukaisia, presidentti sanoi Ylelle Wienissä.

– Jos ei Suomelle, niin kenelle sitten sopii esittää kysymys, että vastaavatko nämä kaikki esitetyt toimenpiteet kansainvälistä oikeutta vai ei, hän toteaa.

Niinistö kertoo halunneensa puhua asiasta myös siksi, että nopeita toimenpiteitä vaativat kansalaiset ymmärtäisivät niiden olevan kansainvälisten sopimusten vastaisia.

Hänen mukaansa EU:n ulkoraja pitäisi saada hallintaan ja pyrkiä siihen, että hädässä olevia ihmisiä tuotaisiin EU-maihin järjestetyillä, turvallisilla kuljetuksilla.

– Silloin täytyy ymmärtää, että kaikki eivät varmasti kerralla pääse, eivätkä kaikki pääse varmasti saman vuoden aikanakaan. Siksi puhuin siitä, että tällaista hidastamista on pakko harrastaa – siinäkin voidaan esittää kysymysmerkkejä, onko se kansainvälisten sopimusten mukaista, Niinistö sanoo.

Niin ikään Niinistö kiisti sanoneensa Geneven pakolaissopimusta vanhentuneeksi.

– Olen vain todennut sen ilmiselvän faktan, että esimerkiksi Dublinin sopimus ja Schengenin sopimus on tehty sellaisissa olosuhteissa, joissa ei ollut minkäänlaista käsitystä, että maailma menee tällaiseksi, presidentti sanoi.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.