Verkkouutiset

Hallitusneuvottelut lipsumassa aikataulusta – ”Vähennetään porukkaa, niin syntyy päätöksiä”

Hallitusneuvottelut eivät ole edenneet neuvotteluiden vetäjän Juha Sipilän suunnitelmien mukaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tänään pitää kyllä juoksun eilisestä parantua, hallitusneuvotteluiden vetäjä Juha Sipilä (kesk.) sanoi saapuessaan tänään perjantaina aamulla Smolnaan.

Sipilän mukaan neuvotteluissa takkuaa se, ettei ”kaikin osin olla uudistamisen moodissa vielä”.

– Tänään käydään pienet puhuttelut, lyhytsanainen Sipilä kertoi.

Puolen päivän aikaan Sipilä kertoi hallitusneuvottelijoiden puhuttelun liittyvän siihen, että vatulointikorissa on liian paljon asioita.

– Siellä on liian paljon asioita nyt, että pysytään aikataulussa. Ne pitää nyt ratkoa alta pois ja vähentää vähän porukkaa, niin syntyy päätöksiä, Sipilä sanoi Helsingin Sanomien julkaisemalla videolla.

Porukan vähentämisellä Sipilä sanoi tarkoittavansa sitä, että työryhmät lopettelevat toimintansa. Hän ei halunnut eritellä, mitä asioita vatulointikorissa on. Johtoryhmä ryhtyy ratkomaan asioita kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Alexander Stubbin palattua EU-huippukokouksesta iltapäivällä.

Sotesta riitaa

Julkisuudessa esiintyneiden väitteiden mukaan sote-uudistuksesta neuvottelevat Juha Rehula (kesk.) ja Laura Rädy (kok.) riitelevät keskenään. Asiasta kertoi ensin Iltalehti Ärräpäät sinkoilevat hallitusneuvotteluissa – Räty ja Rehula rähjäävät toisilleen – näkökulmajutussaan. Myös Helsingin Sanomien mukaan Rädyn ja Rehulan välillä on ollut ilmiriita sotesta tällä viikolla.

Räty kommentoi Iltalehden juttua julkisessa Facebook-päivityksessään.

”Harvoin yllättyy näin paljon lehteä lukiessaan. Viihdyttävä analyysi. Ei tosin kaikin tavoin vastaa käsitystäni todellisuudesta, mutta ei kai sillä ole niin väliä. Ping Juha Rehula”, Räty kirjoitti.

Rehula vastasi Rädylle.

”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu – näin sitä oppii niin itsestään kuin olemassa olevasta todellisuudestakin asioita, jotka laittaa oikein miettimään, että hetkinen…”, Rehula kirjoitti.

Sipilä ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini odottivat sote-uudistuksesta ratkaisua jo keskiviikkona. Puheenjohtajien toiveikkuudesta huolimatta uudistuksesta ei ole saatu vieläkään sovittua.

Verkkouutisten tietojen mukaan neuvotteluissa haetaan ratkaisua kuntayhtymämallin pohjalta. Kuntayhtymät muodostettaisiin maakunnittain. Ratkaisuun ei sisältyisi vaaleja eikä verotusoikeutta maakunnille.

Kuntayhtymämallin pohjalta sote-uudistusta voitaisiin viedä nopeasti eteenpäin, mutta kansanvaltaisuusperiaate eli kunnan asukkaiden riittävä vaikutusvalta päätöksentekoon pitäisi vielä ratkaista.

Maakuntamalli ei olisi perustuslainvastainen, mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja rahoitus siirrettäisiin kuntaa suuremmille itsehallintoalueille. Maakuntamalli edellyttää kuitenkin verotusoikeuden antamista maakunnille tai itsehallintoalueille ja päätöksentekoelimen valitsemista vaaleilla.

Vaalien ja verotusoikeuden valmisteleminen vie kuitenkin aikaa, jopa vaalikauden, joten virkamiehet ovat visioineet, että kuntayhtymämalli voisi olla välivaiheen malli, jonka pohjalta edettäisiin myöhemmin maakuntamalliin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)