Verkkouutiset

Kokoomuksen Sanna Lauslahti: Korkeakoulun aloittamisikää saatava alemmaksi

Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) pyrkisi saamaan korkeakoulun aloittamisiän alemmaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiistaina aloitetun korkeakoulujen visiotyön tarkoituksena on tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa laadukkaan, vaikuttavan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä. Osana työtä tarkastellaan korkeakoulujärjestelmän kehittämisvaihtoehtoja ja -malleja sekä arvioidaan näiden vaikutuksia ja toteuttamiskelpoisuutta.

Sanna Lauslahden mielestä tässä yhteydessä on nostettava esille, että erilaiset mittarit ovat hälytystilassa.

– Korkeakoulun aloittamisikä on keskimäärin 24 vuotta. Opinpolulle päästään kestämättömän myöhään nuoren näkökulmasta. Kestävyysvajetta ratkaistaisiin tehokkaasti erityisesti alentamalla sisäänpääsyikää, ja nopeuttamalla valmistumisaikoja. Nykyiset keinot eivät yksinkertaisesti riitä, toteaa Lauslahti.

Hänen mukaansa keinojakin on.

– Toiselta asteelta tulee päästä nykyistä jouhevammin ja nopeammin ilman mutkia korkeakouluihin. Lukion ja korkeakoulujen rajapinnat tulee avata, ja mahdollistaa jo lukioaikana korkea-asteen opinnot. Opinto-ohjauksen roolia tulee vahvistaa ja resursoida riittävästi. Jos nuorelle eivät koulun ovet avaudu heti ensimmäisellä kertaa, välivuoden opinnot tulee mahdollistaa nuoren niin halutessa. Avoimen yliopiston, avoimen ammattikorkeakoulun ja kansalaisopistojen roolia tulee vahvistaa siltana kohti korkea-asteen opintoja. Välivuoden opinnot tulee voida hyväksilukea täysimääräisesti opinpolun auettua, ehdottaa Lauslahti.

Hän toteaa, että korkea aloittamisikä kertoo myös vuosien varrella kertyneestä ”opintopaikkavelasta”.

– Hakijasuman purkutyöt on aloitettava mahdollisimman nopeasti, ja kaikki keinot on otettava käyttöön asian saattamiseksi oikealle uomalle. Hallituksen puoliväliriihessä on syytä ottaa ratkaistavaksi se, miten nuoret saataisiin yhä nopeammin korkeakouluopintoihin, Laulahti edellyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)