Verkkouutiset

Juha Sipilä: Kreikkaa voidaan rahoittaa EVM:n puitteissa

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi on valmis rahoittamaan Kreikan kolmatta lainaohjelmaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusohjelman mukaan Suomen vastuita ei voida kasvattaa eurokriisin hoidossa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Kreikkaa voidaan rahoittaa sen puitteissa, mitä Euroopan vakausmekanismiin (EVM) on jo pääomaa maksettu.

– Me katsomme, että Suomen vastuut eivät silloin kasvaisi, eli EVM:ää voidaan käyttää. Siellähän on tällä hetkellä aika paljonkin varaa, Sipilä sanoi tänään tiedotustilaisuudessa eduskunnan suuren valiokunnan kokouksen jälkeen.

Sipilän mukaan hallituksen raja kulkee siinä, että EVM:ään ei olla valmiita laittamaan uutta pääomaa. EVM:n peruspääoma riittää kuitenkin hyvin Kreikan kolmanteen lainaohjelmaan.

Sipilä oli suuren valiokunnan kuultavana ennen lähtöään Brysseliin euromaiden päämiesten ylimääräiseen huippukokoukseen, joka pidetään tänään illalla.

Ei päätöksiä tänään

Sipilä luonnehti tilannetta Kreikan kanssa vaikeaksi, jos Kreikan kansan tulkitaan vastustaneen kansanäänestyksessä edellisen lainaohjelman ehtoja ja ehdollisuutta.

– Lähtökohta on mahdollisen uuden ohjelman neuvotteluille todella hankala, Sipilä sanoi.

Hän arvioi, ettei huippukokouksessa tulla tekemään tänään päätöksiä uudesta lainaohjelmasta, vaan korkeintaan indikoidaan valmiutta neuvotella. Sipilän mukaan lähtökohtana on oltava, että Kreikka sitoutuu tekemään uudistuksia, jotta velankantokykyä alkaisi syntyä.

Mikäli neuvotteluihin kolmannesta lainaohjelmasta ryhdytään, ne vievät Sipilän mukaan useita viikkoja.

Sipilä sanoi, ettei hänellä ole mitään ennakkotietoja siitä, mitä Kreikan hallitus aikoo ehdottaa.

Sipilän mukaan Euroopan keskuspankin (EKP) päätös olla myöntämättä Kreikalle lisää hätärahoitusta tarkoittaa sitä, että Kreikan pankit joutunevat asettamaan vieläkin tiukempia rajoituksia käteisnostoille.

Hänen mukaansa lyhyen aikavälin rahoitusmahdollisuuksista ei ole sovittu eikä niitä ole edes kaavailtu ennen Kreikan ehdotuksen kuulemista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)