Verkkouutiset

Juha Sipilä kiittää myötäelämisestä – ”uskomattoman raskas puolitoista viikkoa”

Keskustan puheenjohtaja palaa työhön maanantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä käsittelee blogissaan nuorimman poikansa kuolemaa.

”Rakas poikamme Tuomo siunattiin haudan lepoon eilen, lauantaina. Takana on uskomattoman raskas puolitoista viikkoa. Asiaa on vaikea ymmärtää tai hyväksyä. Surua on mahdotonta kuvailla, olemme olleet perheen kesken yhdessä tiiviisti koko ajan. Myös ystävät ovat muistaneet ja käyneet kotonamme. Purimme surua poikieni ja vävymme kanssa tekemällä Tuomolle, kalakaverillemme, veneenmuotoisen puuarkun”, Juha Sipilä kirjoittaa.

”Tuomo jää muistoihimme valoisana ja elämänmyönteisenä nuorena miehenä. Jään kaipaamaan syvällisiä keskustelujamme ja Tuomon aitoa välittämistä. Monet kerrat hän lähetti viestiä ja huolehti minunkin jaksamisestani. Tuomo oli helposti lähestyttävä ja hän osasi erityisellä tavalla huomioida ihmiset, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta”.

Sipilä kertoo heidän saaneen ”valtavan määrän lämpimiä ja osaaottavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. Tuhannet kiitokset kaikille myötäelämisestä. Kaikki nämä viestit ovat osaltaan auttaneet jaksamaan”.

Keskustajohtaja aloittaa työt maanantaina.

”Toivon, että yksityisyyttämme menetyksessämme kunnioitetaan tästä eteenkinpäin. Tässä ja edellisessä blogissani on kerrottu se, mitä aiomme asiasta kertoa julkisuuteen”, hän kirjoittaa.

”Suru on hyvin henkilökohtaista ja vetoan teihin kaikkiin, että saamme perheeni kanssa tehdä surutyötä jatkossakin yksityisesti. Monet valoisat muistot Tuomosta auttavat meitä jaksamaan. Työn osalta on aika palata arkeen. Toivon, että minut kohdatessanne voitte puhua ja tarttua asioihin niin kuin aina ennenkin”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)