Verkkouutiset

”Kreikan pitää nyt kertoa ratkaisut maansa ongelmiin”

Suomen pääministerin mukaan kreikkalaiset valitsivat epävarman polun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä julkisti puolenyön aikaan tiedotteen Kreikan kansanäänestyksen tuloksen johdosta

– Kreikkalaiset ovat valinneet kansanäänestyksessä epävarman polun tulevaisuutensa rakentamiseksi. Koska enemmistö äänesti ’ei’, Kreikan hallituksen on nyt kerrottava muille euromaille, miten se aikoo vakauttaa maan tilanteen ja löytää ratkaisut maansa ongelmiin, Juha Sipilä toteaa tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan ”Kreikan talouden vakauskehitys on kääntynyt huonompaan suuntaan vuoden alussa pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Pääministeri Sipilä toteaa, että Kreikan hallituksella on suuri vastuu omille kansalaisilleen palauttaa maa uudistusten tielle. Se on myös ainoa keino vahvistaa luottamussuhdetta velkojiin.”

”Euromaat arvioivat Kreikan hallituksen toimia ja katsovat, millaisiin välittömiin toimenpiteisiin on varauduttava ja onko edellytyksiä etsiä yhdessä kestäviä ratkaisuja.”

– Vastuu on Kreikalla, eikä aikaa ole tuhlattavaksi, pääministeri toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)