Verkkouutiset

Sinilevän määrä lisääntynyt järvillä

Suomen merialueilla esiintyy edelleen sinileviä erityisesti Selkämeren eteläosassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Selkämeren eteläosan avomerialueella on runsaasti sinilevää. Tyynellä säällä se saattaa nousta pintaan ja muodostaa pintakukintoja. Sinilevää on myös Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Suomenlahden avomerialueella.

– Levälauttojen havaitseminen riippuu pitkälti sääoloista. Tuulet sekoittavat sinilevän pintakerrokseen, josta sitä on vaikea havaita. Tyynellä merellä levälautat voivat nousta pintaan ja virtaukset voivat kasata sinilevää hyvinkin tiheiksi nauhamaisiksi kasaumiksi, kertoo johtava tutkija Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta.

Kansallisen leväseurannan rannikon havaintopaikoista hieman sinilevää on havaittu itäisellä Suomenlahdella, sekä pohjoisen Saaristomeren ja eteläisen Selkämeren rannikolla. Ainoa yksittäinen runsas havainto on Selkämeren rannikolta Uudenkaupungin ja Rauman väliltä Pyhärannasta.

Pintaveden lämpötila Suomenlahdella on 15-18 astetta, Saaristomerellä enimmillään 19 astetta, Selkämerellä 14 -16 astetta ja Perämerellä 10-15 astetta.

Järvillä sinilevä runsastunut

Sinilevää on havaittu useammalla järvellä kuin edellisellä viikolla. Levätilanne järvien valtakunnallisilla seurantapaikoilla on kuitenkin ajankohdalle tyypillinen pitkänajan keskiarvon perusteella.

Järvillä hieman sinilevää on havaittu 31 havaintopaikalla ja runsaasti kymmenellä Etelä-Suomen havaintopaikalla. Erittäin runsas sinileväesiintymä on raportoitu kolmella havaintopaikalla: Sipoon Savijärvellä, Nokian Tottijärvellä ja Orimattilan Villikkalanjärvellä.

Kansalaisilta Järvi-Meriwikiin saaduista kymmenistä havainnoista 18 tapauksessa on havaittu sinilevää. Näistä neljässä levää on ollut runsaasti.

Lämmin sää suosii sinilevien kasvua ja ne kertyvät veden pinnalle tyynellä säällä. Yleensä sinilevää ja leväkukintoja esiintyy järvillä runsaimmin elokuussa.

Järvien pintalämpötilat ovat noin asteen viileämpiä kuin yleensä elokuun puolivälissä. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat 17-20 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 16 astetta ja Lapissa 10-15 astetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)