Verkkouutiset

SDP esittelee vaihtoehtoja hallituksen ”veroriitaan”

SDP esittelee omia vaihtoehtojaan uutisoituun hallituksen "veroriitaan”, joilla kompensoitaisiin peruutetut moottoripyörä- ja veneverot.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus yrittää löytää uusia veroja perumiensa vene- ja moottoripyöräverojen tilalle. Näiden verojen kustannusvaikutus olisi ollut 42 miljoonaa euroa vuositasolla, joskin laskelmat olivat hyvin hataralla pohjalla, eikä verojen tuotosta ollut mitään takeita.

SDP:n varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Rannan mukaan nyt hallituksen suurennuslasin alla vaikuttaa olevan arvonlisäveron ja osinkoveron nostamisen pohtiminen.

– Arvonlisäveron korotus nostaisi lääkkeiden ja ruuan hintaa ja kohdistuisi kovimmin köyhiin ja pienituloisiin, hän muistuttaa.

– Hallitus on itse aiheuttanut verovajeen, jota se nyt yrittää paikata tavallisten suomalaisten pussista. Ottamalla tämän vuoden alusta käyttöön miljoonaperijöiden veroaleen, hallitus teki valtion kassaan 59 miljoonan euron vuotuisen loven. Ihminen, joka perii kahden miljoonan euron arvoisen kiinteistön pääkaupunkiseudulla, maksaa tänä vuonna 50 000 euroa vähemmän veroa kuin viime vuonna, Feldt-Ranta sanoo.

Hän esittää, että hallitus voisi halutessaan myös tuoda esityksen finanssimarkkinoiden ottamisesta verotuksen piiriin, kuten Ruotsissa ja Tanskassa on tehty. Pohjoismaisten naapureiden tavoin käyttöönotettava vero toisi valtion kassaan 230 miljoonaa euroa vuositasolla.

– Kertoo paljon siitä keiden asialla hallituspuolueet ovat, kun ne mieluummin kohdentuvat kaikki lisäverot tavallisten suomalaisten maksettaviksi, alentavat miljoonaperijöiden veroja, eivätkä halua verottaa finanssisektoria samantasoisesti kuin muut EU-maat, Ruotsista ja Tanskasta puhumattakaan, Feldt-Ranta sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)