Verkkouutiset

Näitä toimia SDP vaatii syksyn budjettiin

SDP:n mukaan nyt olisi vahvistettava pitkän aikavälin kasvun edellytyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomen talous on vihdoin päässyt kansainväliseen suhdanneimuun. Tämä tilaisuus tulee nyt käyttää hyödyksi tekemällä uudistuksia, jotka vahvistava työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, SDP:n tiedotteessa todetaan.

Puolue on listannut toimia, joita se esittää tämän syksyn budjettiin. Ne on jaettu työllisyysasteen nostoa, osaamista ja osallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä sisäistä turvallisuutta edistäviin ehdotuksiin.

SDP toteaa, että perhevapaauudistus olisi toteutettava heti puolueen mallilla. Lisäksi oppivelvollisuutta olisi pidennettävä ja varhaiskasvatusta uudistettava alentamalla maksuja reippaasti.

Osaamisen ja osallisuuden osalta vaaditaan lisäpanostuksia peruskouluun ja tutkimukseen ja kehitykseen. Järjestöjen mahdollisuudet hyödyntää palkkatukea on puolueen mukaan turvattava heti. Sen kohdalla huomautetaan, ettei se ”edes vaadi lisää rahaa”.

SDP esittää valtion tulojen lisäämistä ”oikeudenmukaisella ja tehokkaalla tavalla”. Tähän päästäisiin puolueen ehdotuksen mukaan ”supistamalla osinkoverohuojennuksia, panemalla ”sijoitusvakuutukset ja rahastot verolle” sekä jatkamalla solidaarisuusveroa. Myös lomarahaleikkaus olisi peruttava.

Sisäisen turvallisuuden osalta SDP vaatii lisäämään poliisin resursseja, nopeuttamaan tuomioistuinprosesseja kuten esimerkiksi turvapaikkapäätöksiä ja kiinnittämään erityistä huomiota kotouttamiseen.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi keskiviikkona puolueensa kesäkokouksessa Kouvolassa, että ”suomalaisen hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää talouskasvun lisäksi riittävien verotulojen turvaamista”.

Suomen talouden kasvu ja yritysten tilanne on Rinteen mukaan sellainen, että ”ostovoimaa voidaan veronkevennysten sijaan vahvistaa paremmin palkankorotuksilla”. Kyse on Rinteen mukaan julkisen talouden tasapainosta ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

– Mikäli veronkevennyksiin on varaa, ne on kohdistettava vain pieni- ja keskituloisille. Liialliset veronkevennykset vaarantavat tässä tilanteessa hyvinvointivaltion kestävyyden, Rinne sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)