Verkkouutiset

SDP:n kansanedustaja arvostelee norminpurkua – ”Kansalaiset seuraavat kauhistuneina”

Kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) mukaan hallitus purkaa normeja, jotka on tehty suojelemaan heikoimpia ryhmiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Satu Taavitsainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen normien purkamisesta, joka on yksi hallituksen kärkihankkeista.

– En ole vielä huomannut aikomusta sellaisen byrokratian karsimisen, joka johtaa ihmisten arjen helpottumiseen, oikea-aikaisten palvelujen saamiseen, oikeudenmukaisten päätösten saamiseen ripeästi ja asioiden hoitumiseen sujuvasti. Tähän mennessä kansalaiset ovat saaneet kauhistuneina seurata hallituksen aikeita säädösten purkamiseksi, jotka on tehty suojelemaan heikoimpia ryhmiä, kuten vanhuksia ja vammaisia, sanoo Taavitsainen.

Hän vaatii, että hallitus purkaisi normeja, jotka hankaloittavat ihmisten arkea.

– Byrokratian vuoksi ihminen voi tippua Kelan ja TE-toimiston väliseen kuiluun ja hän ei saa mistään rahaa. Oman lääkärin mukaan ihminen on sairas, Kelan lääkärin mukaan terve, eikä oikeutettu sairauspäivärahaan ja TE-toimiston mukaan sairas, eikä oikeutettu työttömyyskorvaukseen, Taavitsainen toteaa.

Hän kertoo, että ihmiset ovat kertoneet lukuisia vastaavia tapauksia.

Kirjallisessa kysymyksessään Taavitsainen on osoittanut asianomaiselle ministerille vastattavaksi neljä kysymystä:

Mihin lainsäädännön tarkentamistoimenpiteisiin ministeri ryhtyy, jotta esimerkkitapauksen kaltaisia toimeentuloloukkutilanteita ei enää synny?

Aikooko ministeri toimia sen puolesta, että normien purun myötä Kelan omien lääkäreiden käyttämisestä luovuttaisiin, ja tukien myöntämisessä uskottaisiin potilaan omaa lääkäriä?

Mitä ministeri aikoo tehdä, että byrokratian ja turhan sääntelyn purkamisen punaisena lankana olisi ihmisten arjen helpottaminen?

Aikooko ministeri edistää digitaalisia ratkaisuja niin, että ihmisten pompottelu julkisen vallan eri toimijoiden välillä saadaan loppumaan?

– Ihmisten arki ei parane pienentämällä vanhuspalveluiden henkilöstömitoitusta tai poistamalla yli 75-vuotiailta vammaisilta oikeus erityispalveluihin, lopettamalla vammaisten lasten oikeus kuntouttavaan päivähoitoon tai purkamalla esteettömyysmääräyksiä, sanoo Taavitsainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)